Pallontallaajat.net
Valikko
Ulkosuomalaisuus

Joulukuun kuulumisia ja suunnitelmia

joulukuu 21, 2018

Amsterdam Marimente

Hups vaan, koko syksy tuntuu hujahtaneen tänä vuonna nopeammin kuin suomalainen suksii Slovenian sprinttihiihdossa maaliin.

Marimenten toimituksen säännöllisen epäsäännöllinen postaustahti on vuoden loppua kohti hiipunut eritoten lokakuussa alkaneiden uusien työkuvioiden myötä. Digimarkkinointitoimiston näyttöpäätteen kahdeksen tunnin tuijottamisen jälkeen on kotona läppärin avaus toisinaan viimeisimpiä puuhia, mitä iltaisin juolahtaa mieleen. Ylipäätään kirjoitusinspiraatio on ollut syksyn myötä jokseenkin kadoksissa, mutta en ole halunnut stressailla siitä sen enempiä  inspiraatio palaa sitten, kun on sen aika.

Joulukuu on kulunut melko pitkälti sairastellessa lapsuusvuosilta tuttua, ärhäkkää korvatulehdusta. Reilun viikon sairastelun jälkeen onnistuin saamaan tautiin antibiootit täällä Hollannissa, jossa kyseisten nappien jaon kanssa tupataan olemaan erityisen pihejä. Ilmeisesti myös Suomen suunnalla on suuntaus samankaltainen? Joka tapauksessa toivotaan, että kuuri puree mitä pikimmiten ja kyseinen lastentauti väistyy pian pois.

Amsterdam Light Festival Marimente

Amsterdamiin muutosta tulee ensi kuussa kuluneeksi kokonainen vuosi. Ajattelin tehdä aiheesta myöhemmin kokonaan oman pohdiskelevan postauksensa, mutta tässä vaiheessa voin ytimekkäästi todeta, että muutto kannatti. Vaikka tiettyjä seikkoja Venetsiasta ja ylipäätään Italiasta on toisinaan ikävä, olisi sinne jokseenkin vaikea palata Hollannin tarjoaman elämänlaadun jälkeen. Saapasmaan ikävää lievittävät Mr Chilen loihtimat, hartaasti ja rakkaudella valmistetut pasta-ateriat, lähiviinikaupasta löytyvä Ca’ Marinan DOCG-prosecco, Venetsiasta tämän vuoden aikana käymään saapuneet kaverit sekä lukuisat uudet italialaiset työkaverit. Rakas Italia seuraa aina jollain lailla mukana, vähintäänkin sydämessä.

Pasta

Joulupyhät tulevat kulumaan tänäkin vuonna perinteisellä ja hyväksihavaitulla kaavalla Kajaanissa vanhempieni luona. Mr Chile aloitti tässä kuussa myös uuden työn, ja tästä johtuen jää joulupyhiksi Amsterdamiin. Luin juuri Marimenten joulukuisen postauksen parin vuoden takaa, jossa luonnehdin, ettei Mr Chile varsinaisesti ole jouluihmisiä. Jotkut asiat eivät tosiaan muutu, ja chileläinen vesimelonijoulukin on tätä kirjoittaessani vielä suuri mysteeri! Yhtä kaikki, Uuden Vuoden saamme sen sijaan viettää yhdessä Damin vuoden viimeisiä ja ensimmäisiä hetkiä kuplivan äärellä tunnelmoiden.

Tämän myötä toivotan rauhallista joulunaikaa sekä onnellisia hetkiä vuodelle 2019!

Ja erityisesti kiitos ihan jokaiselle lukijalle, niin uusille kuin aina vuodesta 2013 lähtien mukana pysyneille olette ihan huippuja! <3

Helsinki Marimente

P.S. Blogia aktiivisemmin päivitän Instagramin stooreja, niitä voit seurata Instassa nimimerkin @maricomente takaa.

Saatat myös pitää näistä

2 Kommenttia

  • Vastaa Susanna joulukuu 24, 2018 at 17:23

    Hyvää Joulua!

    • Vastaa Mari maaliskuu 10, 2019 at 14:46

      Kiitos paljon Susanna, mukavaa kevään jatkoa sinulle!

    Vastaa

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.