Pallontallaajat.net
Valikko
Amsterdam

Totta vai tarua Amsterdam – usein kuultuja väittämiä

elokuu 19, 2018

Totta vai tarua Amsterdam

Kuvankaunis kanaalikaupunki Amsterdam lienee lainkaan kyseenalaistamatta yksi Euroopan mielenkiintoisimmista matkakohteista. Toisaalta kaupunki herättää toisinaan myös ristiriitaisia mielipiteitä suvaitsevaisen ilmapiirinsä ja sallivan maineensa vuoksi.

Halusin koota tähän postaukseen muutamia usein kuulemiani toteamuksia ja väittämiä Amsterdamista. Osa näistä pitää paikkansa ja osa puolestaan kaipaa silloin tällöin pientä oikaisua tai täsmennystä. Yhtä kaikki, suositun matkakohteen pääasia on tarjota sekä Amsterdamin paikallisille asukkaille että kaupunkiin saapuville matkailijoille sopusointuinen yhteiselo, kun kaikki ovat perillä ainutlaatuisen kaupungin yhteisistä pelisäännöistä.

Amsterdam Marimente

1. Vapaamielisessä Amsterdamissa kaikki on sallittua

Ne taannoiset ajat, jolloin Amsterdam on ollut avoimen liberaalinen ja suorastaan boheemin rietas kaupunkikohde ovat tätä nykyä takanapäin. Tänä päivänä kaupunkiin on asetettu yhä enemmän kieltoja ja rajoituksia sekä paikallisten asukkaiden että matkailijoiden mukavuuden ja turvallisuuden takaamiseksi. Esimerkiksi oman alkoholipitoisen juoman nauttiminen julkisella paikalla on sakon uhalla kiellettyä, samoin kannabiksen polttaminen muualla kuin lainmukaisissa coffee shopeissa tai yksityisissä tiloissa. Poikkeuksena alkoholisääntöön ovat Kuninkaanpäivän ja Pride-viikonlopun kaltaiset suuret juhlatapahtumat, jolloin yhden alkoholipitoisen yksikön (tölkki, pullo jne.) kanssa liikkuminen on sallittua. Ja sanomattakin selvää on, ettei coffee shopeista ostettua tavaraa saa viedä lähtiessä mukanaan kotimaahan. Schipholin lentoasemalla on oman kokemukseni mukaan kohtuullisen tiukka syyni, ja viime kerralla Suomeen lentäessäni minulta tarkistettiin kaikki laukut, kokovartalokopeloa ja sormenpäänäytteitä myöten – ja näin oli suurella osalla muistakin matkustajista. Eli Amsterdamissa kannattaa muuten myös varata riittävästi aikaa lentokenttärepertuaareihin!

2. Amsterdamissa haisee aina hamppu

Tämä on osittain totta – riippuu missä päin kaupunkia liikut. Ydinkeskustan ja etenkin punaisten lyhtyjen turistialueen coffee shopien lähettyvillä luonnollisesti tuoksahtaa jokin muukin kuin keväiset tulppaanit. Kauempana keskustasta harvemmin huomaa tätä hajua, ja esimerkiksi meidän asuinympäristössämme Amsterdamin länsipuolella tuskin haistaa mitään. Hollantilaisille kannabiksen polttaminen on kuulemani mukaannsellainen juttu, jota kokeillaan ehkäpä uteliaisuudesta parikymppisenä – ja se siitä. Yli nelikymppisiä säännöllisiä pössyttelijöitä pidetään mahdollisesti vähintäänkin outoina. Joka tapauksessa tänne matkustava tuskin tulee välttymään kannabiksen hajulta, joten jos asia häiritsee aivan ylitsepääsemättömästi, kannattaa ehkä harkita jotain toista matkakohdetta.

Totta vai tarua Amsterdam

3. Vahvat huumeet ovat sallittuja?

Tämä liittyy jo postaukseen 1. kohtaan, mutta halusin ottaa seikan varmuuden vuoksi vielä erikseen esille. Toisin kuin osa tänne saapuvista matkailijoista olettaa, vahvat huumeet eivät missään nimessä, tilanteessa tai olosuhteissa ole Amsterdamissa laillisia tai millään tapaa sallittuja. Piste.

4. Punaisten lyhtyjen alueella käyvät vain miehet

On totta, että poikamiesporukoiden määrä on vähintäänkin silmiinpistävä, kun lähestyy Amsterdamissa punaisten lyhtyjen aluetta. Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus! Alueella näkee paljon myös aivan tavallisia pariskuntia sekä naispuolisia matkailijoita, jotka saapuvat jo silkasta uteliaisuudesta paikalle katsomaan, mikä on homman nimi. Päiväsaikaan Red Light Districtillä on hyvin rauhallinen tunnelma, eivätkä kenenkään ryntäät pomppaa väkisillä silmille, ellet itse katso kadunviereisestä punahehkuisesta ikkunasta sisään. Kuvaaminen ikkunoiden edessä on syystäkin ankarasti kiellettyä, joten kamerat on parasta suunnata ennemmin kohti alueen kanaalien tarjoamaa kauneutta.

Amsterdam Marimente

5. Amsterdam on monen eri kulttuurin sulatusuuni

Tämä on yllättäinkin varsin totta, mutta monikulttuurisuuden määrä on täällä silti aivan omalla tasollaan. Amsterdamista löytyy 176 eri kansallisuutta, mikä on kokonaisuudessaan enemmän kuin New Yorkin Manhattanilla. Monikulttuurisuus näkyy täällä helposti päivittäisessä elämässä: voin esimerkiksi ostaa tuoreen leipäni marokkolaisesta leipomosta, juoda kahvini turkkilaisessa kahvilassa ja käydä leikkauttamassa hiukseni alunperin Arubalta tulevalla kampaajalla. Lisäksi tekniikan alalla, erityisesti IT-alan ammattilaisista löytyy täällä edellämainittujen maiden edustajien lisäksi suuri kulttuurien kirjo. Monikulttuurisuudessa on toki omat haasteensa ja osa hollantilaisista tuntuu ajattelevan, että maa alkaa olla tätä nykyä “täynnä”. Näistä haasteista huolimatta on mielenkiintoista ja mielelle virkistävää olla tekemisissä aivan toisenlaisista kulttuureista ja taustoista tulevien ihmisten kanssa.

Tuleeko teillä mieleen muita Amstermista kuultuja väittämiä?

Seuraa Marimenten vinkkejä myös

Instagramissa @maricomente

Twitterissä @Marikomente

Facebookissa facebook.com/marimenteblogi

Saatat myös pitää näistä

4 Kommenttia

  • Vastaa Merja syyskuu 3, 2018 at 21:01

    Jotkut uskomukset istuvat varmasti tiukassa! Suunnitteilla olisi matka Amsterdamiin joukukuussa. Osaatko suositella mukavaa kaupunginosaa perhematkalle?

    • Vastaa Mari syyskuu 3, 2018 at 22:08

      Kiva kun kommentoit Merja! Ja näinhän se on, että kaupungilla on tietty maineensa, mistä voi olla haastavaa päästä äkkiseltään eroon.
      Joulukuinen Amsterdam kuulostaa hienolta idealta! Suosittelisin majoittumispaikaksi Jordaanin rauhallista kaupunginosaa keskustan tuntumassa kanaalikehällä. Alue on mielestäni verkkaisempi ja kauniimpi kuin varsinainen Amsterdamin ydinkeskusta – mutta samalla kävelymatkan päässä kaikista tärkeistä nähtävyyksistä.

  • Vastaa Merja syyskuu 4, 2018 at 14:55

    Kiitos vinkistä! Jordaania olinkin ajatellut ja tämä vahvisti fiilistä! Ja kiitos myös ravintola ja kahvila-aiheisesta postauksesta. Poimin sieltä jo monta paikkaa muistiin

    • Vastaa Mari syyskuu 5, 2018 at 09:54

      Kiitos itsellesi kivasta kommentista, ja tosi ihana kuulla, että minun reissuvinkeistä on hyödyksi! Mukavaa Amsterdamin matkaa! :)

    Vastaa