Pallontallaajat.net
Valikko
Majoitusvinkit

Kokemuksia kodinomaisista majoituksista maailmalla

kesäkuu 17, 2018

Kokemuksia kodinomaisista majoituksista maailmalla

Kaupallinen yhteistyö Forenomin kanssa #matkachat’in yhteydessä

Kodinomaiset majoitusvaihtoehdot ovat viime vuosien aikana kasvattaneet suosiotaan perinteisten hotellimajoittumisien rinnalla.

Nyt halutaan yksilöllisten ja räätälöityjen majoitusratkaisujen ohella viettää matkakohteessa aikaa kuin paikalliset asukkaat. Matkabudjettia ajatellen yöpyminen kodinomaisessa majoituksessa voi tulla suhteellisesti edullisemmaksi, jos matka-aikaa on useampi yö. Omassa keittiössä säästät myös tarvittaessa ruokakuluissa, jos toisinaan valmistat ateriasi itse.

Lisäksi kodinomaisen majoituksen vuokratessa etuna on kosketus paikallisen naapuruston kanssa, mahdollisuus jutella ja tutustua ihmisiin. Tämä on toki tapauskohtaista ja riippuu tilanteesta, kohteesta sekä asuntoa vuokraavasta tahosta. Lisää hyviä syitä valita kodinomainen majoitus hotellin sijaan löytyy Tarinoita Maailmalta-blogista.

Vaikka kodinomaisten majoitusvaihtoehtojen yleistymisessä on toisaalta olemassa myös nurjat puolensa, tuovat ne parhaimmillaan virkistäviä ratkaisuja persoonallisen majoituksen löytämiseen.

Listasin tähän muutaman mieleenpainuvimman kodinomaisen majoituksen reissujeni varrelta:

Rio de Janeiro, Brasilia

Rio de Janeiro Marimente

Tämä on ollut yhtään liioittelematta ehkäpä yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista majoittumisistani ikinä. Varasin Rio de Janeiron reissullani huoneen kattoterassihuoneistosta paikallisen perheen luota Babilonian favelasta. Ulkoterassilta löytyi leppoisia riippumattoja ja oman huoneeni ikkunasta oli näkymä kaupungin ikoniselle Kristus-patsaalle. Puhumattakaan aamiaisesta tuoreiden hedelmien kera, söpö kissa sylissä ja näkymää alas Lemen ja Copacabanan rannoille ihaillen.

Rio Marimente

Puerto Varas, Chile

Puerto Varas Bordemundo

Ikimuistoinen mökkimajoitus ystävämme luona, joka emännöi autenttista maatilaa keskellä Etelä-Chilen järviä ja tulivuoria. Vuodenajasta johtuneen viileän grillausillan jälkeen oli mukava köllähtää kaminalämmitteisen mökin kotoisaan sänkyyn, ja aamulla nauttia mökkiin tarjoillusta aamupalasta omavaraisen tilan munakkaalla, kotitekoisella leivällä sekä hilloilla. Nam!

Venetsia, Italia

Venetsia Marimente

Tämä kiva paikallinen asunto löytyi Cannaregion kaupunginosasta, miltei kivenheiton päästä meidän entisestä kämpästämme. Täällä on majoittunut omien vanhempieni ohella myös Mr Chilen isä sekä kummitätini perheineen. Lisäksi samainen kontakti poiki kaiken muun hyvän lisäksi myös työasiakkuuden, joten koskaan ei voi tietää, mitä vaihtoehtoisten majoitusten vuokraamisesta voi seurata!

Malaga, Espanja

Malaga Garden Suite Marimente

Vihreän fantasiatyylisen puutarhateeman mukaisesti sisustettu huoneisto hemmotteli meitä viime joulukuussa Andalusian road tripimme viimeisessä etapissa Malagassa. Garden Suite-niminen majoitus sijaitsi vartin kävelymatkan päässä Malagan keskustasta ja jäi mieleen mielikuvituksellisine yksityiskohtineen parin yön visiitillämme. Tarkemmin tästä majoitusvinkistä kirjoitin aiemmin tässä postauksessa.

Helsinki

Helsinki Merihaka

Tykkään useimmiten Suomeen saapuessani viivähtää yön verran Helsingissä kavereita moikaten ja pääkaupungissa vietettyjä vuosia muistellen. Helsingin yhden yön pyrähdykset ovat lisäksi minulle omaa aikaa sekä aivojen akkujen latausta ennen villiin pohjoiseen suuntaamista, ja jos en yövy hotellissa, valitsen nykyään usein kodinomaisen majoituksen jostain päin kaupunkia. Parilla viimeisellä kerralla alueeksi on valikoitunut kaupungin itäpuoli, sillä en ole koskaan asunut siellä enkä tunne Itä-Helsinkiä niin hyvin kuin vaikkapa keskustaa tai läntistä osaa. Viihtyisä kerrostaloyksiö osittaisella merinäköalalla Merihaassa sekä viimeisimpänä kotoisa matkailuhenkiseen teemaan sisustettu yksiö Aurinkolahdessa meren äärellä ovat molemmat jääneet mieleen hienoina hetkiä rauhassa pääkaupungin sykkeestä.

Pohjoismaat uusin silmin #matkachat

Helsingistä ja kodinomaisesta majoitusteemasta päästäänkin seuraavaan ilmoitusluontoiseen aiheeseen, sillä tulevana maanantaina 18.6. Twitterin #matkachat’issa juttelemme matkailusta ja kodinomaisista majoitusvaihtoehdoista Pohjoismaissa. Järjestämme chatin yhteistyössä suomalaisperusteisen Forenomin kanssa, joka tarjoaa majoitusta kalustetuissa asunnoissa, huoneistohotelleissa ja hostelleissa ympäri Pohjoismaita. Lisäksi pienenä ilouutisena voin kertoa, että kesän kunniaksi tarjouskoodilla SUMMER20 saat 20 % alennuksen 22.6.-12.8. ajan välisistä verkkokaupassa ostetuista kesälomamatkoista. Lisätietoja Forenomin kesäkampanjasta löydät täältä.

Laitan tähän yhteyteen vielä kertauksena, kuinka Twitterin #matkachat toimii, jos konsepti ei ole ennestään tuttu:

1. Kirjaudu Twitteriin, tai luo sinne uusi tili.
2. Seuraa chatin juontajia eli London and beyond-blogin Leenaa @leena_mari, Tarinoita Maailmalta-blogin Annikaa @annikarautiola sekä minua @Marikomente.
3. Vastaa chatin juontajien esittämiin kysymyksiin ja osallistu rohkeasti keskusteluun. Matkachat on tunnetusti rennolla otteella maanantain nopein ja vauhdikkain puolituntinen!

Lämpimästi tervetuloa mukaan, #matkachat’issa nähdään!

Forenom #matkachat

P.S. Lisää mietteitä ja kokemuksia kodinomaisista majoituksista löytyy myös London and beyond-blogista.

Seuraa Marimenten vinkkejä ja kokemuksia myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä

 

Saatat myös pitää näistä

4 Kommenttia

  • Vastaa Annika - Tarinoita Maailmalta kesäkuu 17, 2018 at 19:22

    Oi sullapa on kyllä ollut tosi omalaatuiset majoitukset! Mutta sehän näissä kodinomaisissa majoituksissa on yksi parhaista puolista, että ne ovat niin yksilöllisiä ja jopa erikoisia! Hotellihuoneet, suurin osa ainakin, tuppaa olemaan aika mielikuvituksettomia. Tuo Venetsia kuva on niin ihana pyykkeineen päivineen :D

    • Vastaa Mari kesäkuu 18, 2018 at 12:36

      Kiitos Annika! Juuri persoonallisten ratkaisujen löytäminen on iso plussa kodinomaisissa majoituksissa ja onneksi valinnanvaraa näiden suhteen nykyään riittää moneen makuun. Ja kyseinen kuva Venetsiasta on vuokrahuoneiston keittiön ikkunasta – Cannaregion rauhallista naapurustoa parhaimmillaan ja pyykitkin kohillaan! :)

  • Vastaa Susanna kesäkuu 17, 2018 at 23:01

    Kivat kokemukset. Itsekin yritän aina välillä suosia paikallisia majoituksia ja mieluiten paikallisten vuokraamina. Italiassa löysin kerran lomatalon Terracinan kukkulalla, jota vuokrasi paikallinen perhe. Sieltä oli kävelymatka alas keskustan rannoille mutta myös Roomaakin vanhempi kivinen vanhakaupunki löytyi ylempää. Lazion seuduilla aika monet paikalliset hakivat juna-asemalta autolla asunnoille, se jäi mieleeni että olivat ystävällisiä. Saksassa on tullut joskus myös oltua loma-asunnoissa, osa asunnoista on ollut aika suomalaistyylisiä eli puuta on suosittu materiaalina. Saksalaisilla näkyi myös pieniä kirjahyllyjä vessoissa. Wienissä oli ok kokemus barokkitalo, mutta sää oli todella kuuma ja toinen kokemus oli entisestä baarista kunnostettu kellariasunto josta en tykännyt

    • Vastaa Mari kesäkuu 18, 2018 at 13:45

      Kiitos Susanna kommentistasi ja kokemustesi jakamisesta! Paikallisten majoitusten suosiminen reissussa on aina hyvä asia, olipa kyseessä sitten hotelli tai pienempiyksikköinen majoitusliike. Saksasta taitaa myös löytyä jonkin verran puumateriaalia Suomen lailla, ja kirjahylly vessassa kuulostaa suorastaan nerokkaalta idealta :D

    Vastaa