Pallontallaajat.net
Valikko
Budjettimatkailu

Tältä näyttää Malta talvella

tammikuu 5, 2017

Malta talvella

Maltan pitäisi olla Euroopan joulupääkaupunki…tai siis maa!

Vaikka pikkuruinen saarivaltio sijaitsee hyvin etelässä Välimerellä, Sisilian alapuolella ja Tunisian tasalla, hieman yllättäin Maltalla näytetään ottavan talven juhlavat fiilistelyt ihan tosissaan. Joka kaupungin katujen ylle oli viritelty näyttäviä talvivalaistuksia ja muita joulukoristuksia ja kaduilla kaikuivat vienosti ‘Oi jouluyö’ ja muut hillitymmät joululaulut tyylikkästi toteuttaen. Tämähän tietysti passasi Marimenten joulumieliselle toimitukselle paremmin kuin hyvin joulukuun puolivälissä juuri ennen juhlapyhien h-hetkiä.

Malta talvella

Malta talvella

Malta talvella

Sää joulukuussa

Maltalla oli kohtuullisen lämmintä, +15 päivisin ja kevyellä syystakilla pärjäsi riittävän hyvin. Mutta HUOM! Pienellä Välimeren saarella käy talvikuukausina erittäin kova tuuli, joka nostattaa suuren suuria aaltoja lyömään vettä lähellä sijaitseville kaduille asti. Meidän epäonneksemme joka päivä satoi tuulen lisäksi, eikä mitenkään pikkuhiputtelua vaan suoraan sanottuna kissoja ja koiria taivaan täydeltä! Vesisateessa ja tuulessa pitelimme lähinnä toisistamme kiinni, ettemme lennä tukan mukana tuulen viemänä vallan muille maille! Kelithän vaihtelee vuosittain, mutta saattaa olla hyvä idea harkita Maltaa matkakohteena esimerkiksi hieman keväämmällä. Tai vaihtoehtoisesti varustautua reissuun vähintäänkin laadukkaalla, tuulessa nurinpäin sinkoutumattomalla sateenvarjolla ja muhkealla, suojaavalla kaulahuivilla. #grannytips

Malta talvella Marimente

Malta talvella

Malta talvella

Malta Valletta

Malta talvella

Malta talvella

Minne pakenimme tuulta ja…tuiskua?

Tunnelmallisen hämyisiin ja lämpimiin kuppiloihin ja ravintoloihin tietysti! Palloilimme enimmäkseen Pacevillen alueella, joka on tunnettu vilkkaasta yöelämästään, sekä teimme yhden täsmäiskun alkuillasta myös pääkaupungista Vallettasta vahingossa löytyneeseen kohteeseen.

Valletta

StrEat Whisky Bar & Bistro. Laskeudu portaat alas maan alle maltalaisesta hunajankeltaisesta kalkkikivestä rakennettuun luolamaiseen onkaloon, jonka erikoisuutena ovat viskipohjaiset drinkit. Etenkin talviaikaan sopivia yhdistelmiä löytyy kattavalta cocktail-listalta useita ja baarin henkilökunta tietää mitä tekee.

Malta talvella

Paceville

Crow’s Nest. Hyvin jouluhenkinen pubi, jossa soi kivat nykypäivän hitit mutta ei liian häiritsevän kovalla, sopivasti porukkaa muttei silti liian meluista, ainakin torstai- ja perjantai-iltoina. Ulkosuomalaisen innostukseksi paikasta löytyi ruotsalaista makeaa Älska-siideriä mauilla mansikka-lime, persikka sekä pohjoismaiset marjat, ja jos hintatasosta puhutaan niin 0,5 litran siideri ja kaksi isoa olutta maksoivat yhteensä 10 euroa!

Malta talvella

Gululu. Maltalaista ruokaa: kania perunoilla ja vihanneksilla sekä perinteistä tuhtia ftira-pizzaa, jonka oli jopa Marimenten mausteita rakastavalle toimitukselle ihan liian tulinen, mutta muuten aivan ihana, paksu taikinamainen maltalainen pizza.

Gululu Malta

Scotsman. Nimestäkin voi jo päätellä, että kyseessä on rempseä skottipubi, jonka bravuurina on muhkeat fish & chips-annokset eli jättimäinen uppopaistettu kala ranskalaisilla, currykastikkeella ja hernemuhennoksella.

Hugo’s lounge. Bilealueen rauhallisempi cocktail-paikka, jossa maistuu vaikkapa makeat persikka- ja omenamojitot. Musiikki soi pehmeästi taustalla, pöydissä palavat kynttilät ja istumatila on sijoiteltu niin että on yksityisyyttä. Tänne tulisin etenkin romanttisille treffeille.

Malta Hugo's lounge

Dubliner. Kotoisa irkkupubi (milloin irkkupubi ei olisi kotoisa?), perjantai-illan tullen täpötäynnä, ja viereisestä pöydästä löytyi myös yllättäin pari suomalaisleidiä :)

Viimeisenä muttei missään nimessä vähäisimpänä vinkkinä on pakko mainita maltalaiset suolaiset katuruokaherkut eli pastizzi, joita myyviä pikkukojuja on ripoteltu ympäri maata. Eli muutamalla sanalla kuvailtuna lehtitaikinan tyylisen suolaisen leivonnaisen sisään laitetaan esimerkiksi maukkaasti maustettua kanaa, tai kuten omassa suosikissani muussattua mausteista herneseosta. Oi vitsit, niitä “hernetulivuoria” on vieläkin ikävä!

P.S. Ja jos oikein kova kaatosade yllättää kuten meillä teki, voi sitä paeta myös Pacevillessa sijaitsevaan Dick’s Bariin ja naureskella edullisen olusen verran kuppilan nimelle.

Seuraa Marimenten matkoja Facebookissa / Instagramissa / Twitterissä

Saatat myös pitää näistä

7 Kommenttia

  • Vastaa Susanna tammikuu 6, 2017 at 20:38

    Kiva että siellä soi joulumusiikit kadulla, ehkäpä britit ovat halunneet musiikit kadulle kun Maltalla lomailee ja asuu paljon brittejä. Harmi että oli sateista, mutta se on just sama sää kuin Sisiliassakin usein talvella kova tuuli ja sadetta. Kesällä Maltalla on +40C ja pilvetön taivas. Maltalta voi mennä myös lautalla Sisiliaan. Aika moni Välimeren kohde on parhaimmillaan keväällä ja kesällä, mutta hyvä että löysitte noita kahviloita ja muita

    • Vastaa Mari tammikuu 7, 2017 at 16:31

      Totta Susanna, brittikulttuuri on varmasti vaikuttanut moneltakin osin Maltaan, ja italialais- ja arabivaikutteet tekevät siitä entistä mielenkiintoisemman kohteen. Hui, tuollaista kesän kuumuutta en ehkä kestäisi, ja onneksi talven kylmin kausi kestää vain hetkisen. Kulkuyhteydet Italiaan (ja Italiasta :) ) ovat ehdoton plussa, sen vuoksi mekin osittain suuntasimme tutkimaan Maltaa.

  • Vastaa Katariina Zahra tammikuu 7, 2017 at 17:55

    ihan hyvin kirjoitettu. itse olen asunut saarella vuodesta -75. Varsinaiset Joulunpyhät olivat kuulemma aurinkoiset (itse tulin Suomeen Jouluksi ). Ruokaa koskien yksi juttu- ei siella ole Länistä , se on Kania, joka on tosi hyvää.

  • Vastaa Katariina Zahra tammikuu 7, 2017 at 17:56

    Sorry kirjoitusvirhe Jänistä koskien.

    • Vastaa Mari tammikuu 8, 2017 at 18:42

      Hei Katariina ja kiva kun kommentoit! Vau, Maltalla on varmasti aika huippua asua. Ja kiitos oikaisusta, asia korjattu blogitekstissä ja tämä nimenomainen kani oli todellakin hyvää!

  • Vastaa Miraorvokki/Pöndekengissä tammikuu 8, 2017 at 14:22

    Näyttäpää Malta ihanalta myös talvella! :)

    • Vastaa Mari tammikuu 8, 2017 at 18:43

      Niin se olikin, todella mahtava kohde vaikkapa joulun etukäteisfiilistelyyn! :)

    Vastaa