Pallontallaajat.net
Valikko
Asuminen Italiassa Ulkosuomalaisuus

Kuinka olen sopeutunut Venetsiaan?

marraskuu 6, 2016

Kuinka olen sopeutunut Venetsiaan

Ihan alkutekijöiksi täytyy todeta, että Venetsiaan muutto vajaat pari vuotta sitten oli oma päätökseni ja juuri sitä, mitä itse elämältäni halusin – kokeilla jo useampaan kertaan asumista ulkomailla ja etenkin Italiassa.

En tullut tänne alunperin esimerkiksi kenenkään toisen ihmisen takia, vaikkapa puolison työn vuoksi, jolloin muuttaminen ja sopeutuminen on ehkäpä erilaista, etenkin jos ei ole itse sen suuremmin voinut vaikuttaa muuttopäätökseen. Lisäksi olen siinä mielessä hyvin onnekkaassa asemassa, että missä tahansa menenkin ja minne tahansa muuttaisin, minulla on myös koti vanhempien luona Suomessa, jonne tiedän voivani palata, jos ei hommat muualla toimi. Tiedostan myös, ettei kaikilla ole välttämättä samanlaista vaihtoehtoa ja turvaa.

Olin ennen ulkomaille muuttoani alunperin päättänyt, että ellei jokin mene TOSI PAHASTI pieleen Venetsiassa, niin pysyn Suomen ulkopuolella niin pitkään kuin se tuntuu mielekkäältä. Palkallinen työharjoittelu, jonka varjolla lähdin tänne kesti alkuunsa kolme kuukautta, minkä jälkeen tarkoitukseni oli tilanteen mukaan joko jatkaa elämää täällä tai siirtyä jonnekin muualle Euroopassa, tai sen ulkopuolella, riippuen työtilanteesta. Heti tammikuun 2015 lopulla olin jo kuitenkin tavannut nykyisen poikaystäväni, joten maailmanvalloitusreissuni kosahti siihen heti alkutekijöissään :D Hetkeäkään en ole kuitenkaan katunut tänne jäämistäni, ja silloinen työharjoittelupaikkanikin kääntyi myöhemmin vakkaripestiksi.

Nyt kun ollaan kerrattu hieman lähtötekijöitä ja taustatietoja, voidaan palata postauksen alkuperäiseen punaiseen lankaan, eli siihen kuinka olen oikeasti sopeutunut Venetsiaan.

Viha-rakkaussuhde italian kielen ja italialaisten kanssa

Ongelmia ovat aiheuttaneet muun muassa kovasti rakastamani italian kielen kanssa kamppailu. Lähtökohtaisesti en usko, että voisin asua kovin pitkäksi venähtänyttä aikaa maassa, jonka kieltä en puhu. Uusi maa ja sen kulttuuri aukeavat kielen myötä aivan eri sfääreissä, kuin jos yrittäisin selvitä täällä pelkällä englannin kielellä. On toki maita, joissa tämä voi olla mahdollistakin, mutta Italia ei ole yksi niistä – satunnaista matkailua pitempiä oleskeluita ja asumista suunnitellessa italian kielen osaaminen on välttämätöntä. Italialaisia ei varsinaisesti kiinnosta, jos et osaa sitä – se on ihan oma häpeä! Eikä monia nuoriakaan kiusaa ajatus, etteivät he puhu englantia. Näihin asenteisiin on ehkä hiljalleen tulossa muutoksia vuosien saatossa, mutta toistaiseksi, in Italia si parla italiano, e basta.

Harmaita hiuksia tämä aiheuttaa etenkin sosiaalisissa tilanteissa, joissa kaikki muut hölöttävät sujuvaa italiaa (tai Venetsian omaa kieltä) enkä itse pysy pelissä mukana, italian pitkäaikaisesta opiskelusta huolimatta. Viime keväänä stressailin aika paljokin tästä, kun toisen vuoden aikana nousi paine, että kieltä pitäisi jo alkaa osata yhtä soljuvaisen sulavasti kuin Marco Mengoni kappaleissaan veistelee. Sanavarasto ja kielioppi ovat karttuneet tasaiseen tahtiin, mutta edelleen kamppailen perfektionistisen minäni kanssa etenkin isossa porukassa itseni ilmaisemista (puhumattakaan suuvuoron saamisesta :D). Joidenkin illanistujaisten jälkeen olen päätynyt kylpyhuoneeseen itkukohtauksen kera, poikaystävän ihmetellessä mikä minulle tuli, kun kaikilla muilla näyttää olevan hauskaa ja ilo ylimmillään. On ihan mielettömän turhauttavaa pinnistellä koko ajan kaikki aistit avoinna koittaen seurata, mitä muut puhuvat, ja vaikka ymmärrän standardi-italiaa ehkäpä 90-prosenttisesti, niin en ehdi kommentoida itse mitään, ennen kuin aihe on vaihtunut siihen mennessä jo abouttirallaa kymmeneen kertaan. Siinä vaiheessa päätyy hiljaa ryystämään lasiaan tyhjäksi ja miettimään, miksei kenenkään muun lasit näytä tyhjenevän sitten millään :D

Kommunikointiongelmia aiheuttaa kaiken muun hyvän lisäksi yksi miehen parhaista kavereista, joka on tosi kiva, symppis, jalat maassa oleva tyyppi ja jonka kanssa hengailemme täällä melko paljon. MUTTA. Kaveri puhuu vain venetsiaa ja yleensä niin hiljaisella äänellä, että höyhenen putoamisenkin kuulisi paremmin. Näin ollen kiusallisilta tilanteilta on ollut hyvin vaikea välttyä, kun kumpikaan ei ymmärrä puhutaanko aidasta vai aidan seipäästä. Kuulemma tyyppi kuitenkin poikakaverini mukaan tykkää minusta, joten jollain taajuuksilla ollaan ilmeisesti soudettu samoilla vesillä.

Tähän voisi sitten erikseen vastapainoksi heittää myös italialaisten stereotyyppisen kovaäänisyyden, joka tulee välillä korvista ulos, etenkin kun sitä juttua tuntuu tosiaan riittävän vaikka kellon ympäri. Ymmärrän, että puheliaisuus ja innostunut elehtimisen säestämä säksätys on nimenomaan se, mikä tekee Italiasta Italian, mutta välillä käy kyllä mielessä, eikö vähemmälläkin volyymillä saisi viestinsä perille? Puhumattakaan telenovelamaisista draamanäytöksistä, joita saa silloin tällöin todistaa vaikka keskellä katua, kun joku on jo neljättä kertaa pysäköinyt veneensä toisen varaamalle paikalle. DIO CANE! On muuten jännä huomata, että juuri ne seikat, jotka matkaillessa saavat rakastumaan spontaaniin ja eläväiseen Italiaan, ovat pitemmän päälle juuri niitä ärsyttävimpiä asioita, mitä vastaan voi tulla. #kulttuurishokkivaihe2

Venetsia Italia

Venezia per i veneziani” eli Venetsia venetsialaisille -ajattelu

Kieliongelmien lisäksi voisin väittää, että kohtuullisen vanhoillinen Venetsia ei ole kaikista ulkomaalaisystävällisin kaupunki. Täällä, kuten myös monessa muussakin kaupungissa suhtaudutaan ulkomaalaisiin hyvin epäilevällä asenteella, eikä kaikista vähiten viime vuosien Euroopan suosittuihin matkakohteisiin kohdistuneiden ikävien iskujen vuoksi. Tilannetta ei auta, että massaturismin osittain runtelemassa Venetsian historiallisessa keskustassa lappaa PÄIVITTÄIN 60 000 matkailijaa, joka ylittää paikallisten asukkaiden koko ajan kuihtuvaan päin olevan määrän, joka on tällä hetkellä noin 55 000. Venetsialaiset ovat yleistettynä luonteeltaan jokseenkin sulkeutuneita saari-ihmisiä, joilla on kautta historian olleet hyvin pienet ja yhtenäiset piirit, eikä tänne ole haluttu esimerkiksi Venetsian mahtavan tasavallan aikana yhtään ulkopuolista hallitsijaa tiiviiseen joukkoon.

Kuitenkin kun venetsialaisten kanssa pääsee tutuiksi, ovat he mitä sydämellisimpiä, rehellisiä ja aina valmiita pieneen juttutuokioon (ja lasilliseen proseccoa). Ymmärrän myös hyvin, että täällä syntyneitä ja ikänsä eläneitä varmasti v*tuttaa, että näin uskomattoman kauniista ja ainutlaatuisesta asuinkaupungista on tullut massaturismikohde. Osa asukkaista vierittää valitettavasti syyt suoraan turistien niskoille, mikä on mielestäni kuitenkin väärin, niin kauan kun Venetsian kaupunki ei millään lailla rajoita tänne saapuvien matkailijoiden määrää. Mutta on periaatteessa ihan sama, vaikka kuinka puhuisin täällä italiaa, sillä lukuunottamatta oman naapuruston kantapaikkoja olen paikallisille ulkonäkönikin perusteella aina turisti, jolta täytyy koittaa veloittaa kalliimpia hintoja kuin paikallisilta, koska en ole “aito alkuperäinen venetsialainen” tai saati sitten puhu venetsiaa. Poikaystävän kanssa liikkuessa tätä sen sijaan tapahtuu harvemmin, sillä hän on useiden vuosien varrella tutustunut täällä etenkin moniin matkailu- ja ravintola-alan ihmisiin ja osaa ainakin tiettyyn pisteeseen asti feikata puhuvansa venetsiaa :)

Niin ja vielä näistä kapeiden katujen kansoittavista turistimääristä. Täytyy sanoa, etten yhtään ihmettele, miksi osa täällä käyneistä suorastaan vihaa Venetsiaa ja vannoo olevansa koskaan palaamatta tänne “turistien valtaamaan Disneylandiin”. Jos olisin itse pölähtänyt kaupunkiin keskellä heinäkuun helottavimpia helteitä ja päälle vyöriviä turistilaumoja, olisin todennäköisesti inhonnut tätä kaikkea ihan yhtä paljon. Onnekseni saavuin tänne kuitenkin myöhään viileänä tammikuisena iltana, täysikuun valossa, ainoana vesibussin asiakkaana Rialton torin ohi ja lopulta hiljaiselle ja lähes autiolle San Marcon aukiolle, mikä oli aivan mieletön tunne pienelle ihmettelevälle ihmiselle.

Venice by night

Sosiaalisuus ja uusiin ihmisiin tutustuminen on tärkeää etenkin alussa

Vaikka saavuin tänne yksin enkä tuntenut täältä ketään etukäteen, töiden merkeissä tutustuin hyvin äkkiä sekä italialaisiin että muihin ulkomaalaisiin nuoriin aikuisiin, mikä auttoi tosi paljon alkuun kaiken ollessa uutta ja outoa (ja samalla jännää ja mielenkiintoista). Alunperin blogini kautta tutustuin myös Venetsian mannermaalla asuvaan toiseen Kajaanin kasvattiin, ja hänen sekä italiansuomalaisten Facebook-ryhmien avulla olen saanut purkaa näitä Italian kummallisuuksia ja kulttuurieroja samassa veneessä olevien kanssa. Tulin tänne joka tapauksessa avoimella asenteella aika lailla takki auki, koska olin päättänyt sopeutua tänne ainakin joksikin aikaa, hinnalla millä hyvänsä. Alkuun miltei pakotin itseni joka viikonloppu ulos uusien kavereiden kanssa, huvittipa tai ei, koska tämä oli paras keino tutustua uusiin ihmisiin ja oppia Venetsian tavoille jo täällä pitempään asuneiden kautta. Jälkeenpäin olen kiitellyt tästä itseäni, koska tätä kautta tapasin myös nykyisen poikaystäväni ja sain ylipäätään enemmän irti uudesta kaupungista ja kulttuurista. Osa muista silloisista kansainvälisistä työharjoittelijoista istui illat kämpillä skypettämässä kotiin jääneiden kavereidensa kanssa eikä halunnut tutkia työpaikan toimistoa pitemmälle, mitä uudella ympäristöllä oli tarjota. Mutta jokainen tyylillään, ja selvää on, ettei Venetsian eriskummallinen elämänmeno välttämättä sovi kaikille.

Suomessa(ko) kaikki on paremmin?

Toki käyn aika ajoin läpi myös sitä kulttuurishokin vaihetta, jossa jo pikku hiljaa itseänikin ärsyttäen aloitan joka toisen lauseen “mutta meillä Suomessa tehdään näin”, vertaillen ja viitaten kuin se olisi ainoa oikea tapa tehdä asioita. Etenkin tässä syksyisten iltojen viiletessä tämä vaihe nostelee jälleen päätään, kun Suomen lämpimiin sisätiloihin tottunut saa nenä huurussa kaivella villasukkia ja useampia vaatekertoja päälleen maassa, jossa sisätiloja harvoin lämmitellään, vaikka mittari laskisi ulkona nollan tuntumaan #viinilämmittää. Jotenkin tässä neljännen Pohjois-Italiassa viettämäni talven kynnyksellä alkaa tuntua, että tämä on yksi niistä asioista, joihin en tule koskaan tottumaan – niiden kovaäänisten kakofonioiden lisäksi. Vielä kivempi on tietysti valittaa täältä palmun alta, kun komeampi puolisko ei ole italiaano – muuten tällä olisi varmaan jo moneen otteeseen palanut käpy minun sädekehäisen Suomi-kuvan kanssa. Jos joskus muutettaisiin molemmat Suomeen, en varmaan saisi enää ikinä valittaa mistään!

Pienen ja tiiviin kyläyhteisön tunnelmaa

Nyt kun olen avautunut tässä näistä suurimmista asioista, jotka ovat vaikeuttaneet tänne sopeutumista, voidaan miettiä myös lopuksi positiivisia asioita, miksi kuitenkin kaikesta huolimatta edelleen viihdyn täällä. Totuus on se, että ne hyvät asiat päihittävät huonot puolet ihan kertaheitolla 6-0. Kirjoittelin jo aiemmin muutaman muun ulkosuomalaisen matkabloggaajan yhteispostauksessa, mikä on parasta nykyisessä asuinkaupungissani, ja voisin jatkaa tätä ainutlaatuisen, verkkaisen kylämäisen elämäntyylin oodia vielä sellaisilla asioilla kuten pitkä ja lämmin (lue: kuuma) kesä, Lidon leppoisa rantaelämä, meren läheisyys, autottomuus, hiljaisten kanaalien maaginen tunnelma etenkin iltaisin, suussasulava ja tarvittaessa terveellinen ruokakulttuuri, erinomaiset ja EDULLISET kahvit, (1 €) proseccot ja Spritzit (2-3 €)… Okei, ehkä tähän väliin yksi pieni kuva #hattaramaailma:

Venetsia Marimente

Näin ollen Venetsiassa asuminen jollain lailla myös hemmottelee ihmisen piloille, ja tästä kuplasta olisi jokseenkin hankala palata takaisin elämään normaalissa kaupungissa.

Ja on vaan yksinkertaisesti ihan eri asia herätä suurimman osan ajan vuodesta auringonvaloon kuin pimeään, loskaan ja räntäsateeseen.

Jos joku jaksoi lukea tänne loppuun asti, niin kiitän ja niiaan! Palaan myöhemmin erikseen ajatuksiin kotimaabingosta ja mietteisiin pian loppua lähenevästä vuodesta.

Millaisia haasteita te olette kohdanneet ulkomaille muuton myötä?

Seuraa Marimentea Facebookissa / Instagramissa / Twitterissä

Saatat myös pitää näistä

23 Kommenttia

  • Vastaa Maarit Johanna marraskuu 6, 2016 at 19:34

    Ymmärrän!!! Vaihtarielämää viettäneenä ainakin täysin tuon suunvuoron saamisen. Vaikka puhuttiinkin englantia. Slovakkien, saksalaisten ja muiden keskieurooppalaisten kanssa keskustellessa jäi helposti jalkoihin, eikä todellakaan kerennyt heittää väliin yhtään mitään. Suomalaisena ei ole tottunut puhumaan päälle vaan odottamaan sitä sekunnin sadasosaa, jolloin porukka olisi hiljaa. Siitä sainkin hyvin pian maineen hiljaisena ja jopa vihaisena tyttönä joka ei puhu. Loppujen lopuksi en sitten jaksanutkaan aina tulla mukaan näihin keskusteluihin, joissa minua aina vilkuiltaisiin vähän oudosti kun en jaksaisi heitellä mielipiteitä samaan tahtiin kuin muut.
    Kulttuurishokit ovat kyllä ihmeellisiä. Ja Venetsia kaiken kaikkiaan erikoinen paikka :D

    • Vastaa Mari marraskuu 6, 2016 at 20:06

      Niin totta Maarit! Ulkomailla elellessä tuntee kyllä itsensä enemmän suomalaiseksi kuin ikinä Suomessa, jos lähtee vertailemaan muihin keski- ja eteläeuroopalaisiin :) Minusta on varmaan osa saanut myös aika väärän ja jopa epäystävällisen käsityksen, jos en ole päässyt ilmaisemaan itseäni niin hyvin kuin haluaisin. Yleisin kuultu kommentti “miksi oot niin vakava?” johtunee siitä, että ajatuksissani ollessani tai keskittyessä johonkin näytän kai vihamieliseltä :D
      Kulttuurishokit tosiaan avartaa omia näkemyksiä, tai sitten ei – riippuu ihan ihmisestä. Ja Venetsian erikoisuudesta voisi pitää vaikka monien tuntien esitelmiä :D

  • Vastaa Annika - home & away marraskuu 6, 2016 at 21:57

    Oon sitä mieltä, että yhtäkään kaupunkia ei voi oikeasti tuntea ellei siellä ole asunut. Kaikki paikat on niin erilaisia vierraillessa kuin siellä asuessa ja sitä kiinnittää ihan eri asioihin huomiota. Ihanaa, että olet löytänyt Venetsiasta kodin. Itse en tunne sitä ollenkaan – edes turistina, koska olen tainnut viettää kaupungissa muutaman tunnin yli 20 vuotta sitten :)

    • Vastaa Annika - home & away marraskuu 6, 2016 at 21:59

      Niin ja piti vielä sanoa, että voin jokseenkin samaistua tuohon venetsialaisten massaturismi-ongelmaan kahden vuoden Barcelonassa asumisen jälkeen, vaikka Venetsiassa se taitaakin olla ihan eri sfääreissä. Tosi surullista! Ei mistään kaupungista saisi tehdä asumiskelvotonta tai matkailusta paikallisia häiritsevää.

      • Vastaa Mari marraskuu 7, 2016 at 13:20

        Ja tosiaan olen myös kuullut, että Barcelonassa olisi viime vuosina ja etenkin kesäaikaan vastaavia ilmiöitä: paikalliset vastustavat esimerkiksi Airbnb:n kaltaisia majoittajia ja turistien määrä pursuilee joka kulmasta. Kyllähän se ärsyttää, mutta kukapa ei haluaisi nähdä Barcelonan tai Venetsian kaltaista upeaa kaupunkia ja matkakohdetta.

    • Vastaa Mari marraskuu 7, 2016 at 13:17

      Näinhän se on, jokainen kaupunki näyttää todellisen luonteensa vasta pidemmän ja intensiivisemmän tutkiskelun jälkeen. Joskus ajattelen, että Italia on ehkäpä ihanampi maa matkailijoille kuin täällä asuville, mutta täydellistä asuinpaikkaa, kaupunkia tai maata tuskin onkaan olemassa. Tulkaa joskus käymään täällä Nicon kanssa, voidaan vaikka syödä avokadoja ja puhua lattariespanjaa Mr. Chilen kanssa! ;)

  • Vastaa Anna / Muuttolintu.com marraskuu 6, 2016 at 22:25

    Olipa kiva lukea erilainen kokemus sopeutumisesta, Italiaan sopeutuminen on ymmärrettävästi vähän erilaista kuin Australiaan, vaikka monet asiat, kuten tuo ilmasto onkin aika samanlainen. Voin kyllä hyvin kuvitella miten sielläkin ne ihanat asiat alkaakin jossain vaiheessa ärsyttää :) Joka paikka taitaa tuoda omat haasteensa, mutta kyllähän tuo kieli on iso asia, muuten on vähän mahdoton tuntea kuuluvansa joukkoon. Mutta ihanassa kaupungissa saat asua, Venetsia <3 <3

    • Vastaa Mari marraskuu 8, 2016 at 15:24

      Kiva kuulla että tykkäsit lukukokemuksesta Anna! Ja näinhän se on, että jokaisella maalla on sekä hyvät että huonot puolensa ja täydellistä paikkaa tuskin on olemassakaan :) Mulla ois edelleen jossain vaiheessa haaveissa Aussit, ainakin käyntikohteena jos ei sen pidemmäksi aikaa… Mutta toistaiseksi Venetsiassa tallailu on aika ihanaa <3

  • Vastaa Annika - Tarinoita Maailmalta marraskuu 7, 2016 at 00:05

    Olipas hyvä postaus ja loistavaa pohdintaa! Tuo kieliasia on varmasti hankala, itse muistan Quebecissä myös olin välillä pihalla kuin lumiukko eikä kämppisten kanssa löytynyt yhteistä kieltä :D Mua luultiin (luullaan edelleen??) hiljaiseksi anoppini toimesta, jonka kanssa ei ole kieliongelmia mutta sen draamantaju ja puheliasuus on jotain italialaisen ja amerikkalaisen yhdistelmää … :P Hetken aikaa viihdyttävää, mutta pidemmän päälle ei sitten niinkään.
    Eikö sitä Venetsian matkailua todellakaan rajoiteta mitenkään! Luulisi, että se olisi jopa helpompaa kuin muissa kaupungeissa sen kanaaleiden vuoksi. Turistivero (tai millä nimellä nyt kulkeekaan) taitaa kuitenkin italialaisissa kaupungeissa olla tuttu juttu, siis sellainen mikä hotelleissa kerätään? Täälläkin sellaista on mietitty, saa nähdä miten hyvin Ottawassa menis tuommoinen läpi :D

    • Vastaa Mari marraskuu 8, 2016 at 15:37

      Kiitti kovasti Annika! Kieliongelmia tosiaan riittää ja meiänkin italialaiset kämppikset luulee mua todella hiljaiseksi/ujoksi/muuten vaan oudoksi, kun en kotioloissa jaksa olla kauhean sosiaalinen :D Ja ohhoh, italialais-amerikkalainen sekoitus kuulostaa kieltämättä aika mielenkiintoiselta yhdistelmältä, oi voi ;) Joskus tosiaan kiittelen mielessä, että onneksi oma (tuleva) anoppi ei ole italialainen, ihan kaikella kunnioituksella italialaisia anoppeja kohtaan :) Ja Italiassa tosiaan on turistivero (tai kaupunkivero, mikä lieneekään) jota majoitusyritykset veloittaa kävijöiltä, mutta se ei kovin paljoa tunnu hidastavan liikennettä ainakaan Venetsiaan. Tosi moni ei ole koskaan kuullutkaan tuosta ja valittavat, kun hotelli “koittaa laskuttaa jotain ylimääräistä”, vaikka varauksien yhteydessä tieto tuosta verosta mainitaan aina. Venetsian kaupungilla oli myös parisen vuotta sitten käytössä joku lisämaksu risteilymatkustajille, mutta sittenmmin se on poistettu. Nähtäväksi jää, kehittelevätkö jotain vastaavia rajoituksia lähivuosina.

  • Vastaa Susanna marraskuu 7, 2016 at 02:12

    Hyvä aihe, arvostan sitä että lähdit Italiaan työn takia ja muuten vain. Älä ota stressiä kielen osaamisesta, kukaan ei voi osata kieltä täydellisesti ja oppiminen vie paljon aikaa! Puhumattakaan niiden murteiden oppimisesta. No itse olin kanssa vähän pihalla kun olin keväällä laivalla joka oli täynnä napolilaisia pariskuntia ja perheitä. En aina tiennyt puhuivatko he italiaa vai mitä kunnes tajusin että olivat tietysti Napolista, jonka kotisatama laivayhtiökin on. Niin yksi napolilainen äiti puhui pojalleen karjumalla buffetissa, oli aikamoinen yllätys! itsehän oon jo omassa suvussa tottunut että meillä on sekä introverttejä että myös ekstroverttejä suvussa ja osa sukulaisista puhuu välillä aika kovaa, mutta se karjuminen sillä laivalla oli jo tosi yllättävää käytöstä. Niin sen naisen poika vastasi äidilleen karjumalla takaisin, eivätkä edes riidelleet tai mitään. Naiset puhuivat koko ajan huutamalla laivan buffetissa ja yhdessä vaiheessa minunkin oli pakko korottaa ääntäni että olisin edes kuullut mitä itse sanon. Siinä vaiheessa pari naista hiljentyi ihme kyllä, tosin sekunneiksi vaan. Niin en kanssa sitä huudetaan syödessä -tapaa kovin hyvin ymmärrä ja en ole siihen muuten Sisiliassa törmännyt! vaan muualla Italiassa. Sardiniasta en tiedä, mutta en huomannut siellä sitä tapaa ravintoloissa. Minulta ainakin menee ääni ja tulee miesmäinen köhä jos jatkuvasti pitäisi huutaa, mieluummin syön hiljaa. Se huutaminen on sellaista että totuin jo siihen että Italiassa huudetaan ravintoloissa ja koululuokat myös huutaa, mutta sitä karjumista en oikeen ymmärrä ja en halua ite alkaa karjumaan koska se on rumaa ja ääni menee ja en halua pysyvää miehen ääntä..

    Ootko muuten harkinnut/löytänyt semmoista erillistä lämmitintä? esim. infrapunalämmitin. Luin joskus että joku suomalaienn joka muutti Skotlantiin jäiseen taloon osti sellaisen eikä enää kärsinyt kylmyydestä sisätiloissa. Näin kerran lidlissä myös sellaisen johdollisen sähköpatterin

    • Vastaa Mari marraskuu 8, 2016 at 20:02

      Kiitos kommentista ja tsempistä Susanna! Ihan tottahan se on, ettei kielen oppiminen ja etenkään sujuva puhuminen tapahdu ihan hetkessä, jos parissa vuodessakaan. Murteita taitaa myös löytyä Italiassa kuten Suomessakin, ja jos oikein vertaillaan niin eihän Suomessakaan juuri kukaan puhu kirjakieltä vaan puhekieli on melkeinpä aina erikseen. Olen myös kuullut, että esimerkiksi Napolissakin puhutaan Venetsian lisäksi hyvinkin paksua murretta. Huutamalla puhuminen jaksaa vähän väliä ihmetyttää, kun itselle se tuntuu jokseenkin epäkohteliaalta, samoin kun toisten keskeyttäminen ja päällekkäin puhuminen. Oon vaan edelleenkin niin suomalainen :) Ja välillä täällä koitetaan muistutella, että hei sä oot nyt Italiassa, täällä pitääkin huutaa että saa asiansa esille..äh.

      Ja joo itse asiassa oon juurikin metsästämässä sellaista pistorasiaan kytkettävää pientä lämmitintä tälle talvelle, moni Italian talvessa “kamppaileva” on sanonut että sellainen on ihan must!

  • Vastaa Sirpa marraskuu 7, 2016 at 08:51

    En malta olla kommentoimatta tätä, vaikka en pysyvästi Italiassa asukaan. Näin vanhoilla päivillä on Italiasta tarttunut mies matkaan, joten nyt elelen kahden maan loukussa ja vietän kaikki mahdolliset lomat Italiassa. Ja moni kirjoittamasi asia on tullut niin tutuksi.

    Kuten taistelu kielen kanssa. Olen opiskellut italiaa varmaan reilut kymmenen vuotta. Tällä hetkellä on tilanne se, että pystyn tyydyttävästi sekä kirjoittamaan, lukemaan että keskustelemaan tuttujen kanssa. Mutta heti, jos suunsa pitäisi aukaista jonkun vieraan seurassa, menen ihan puihin. Ei irtoa sanan sanaa. Ja itseasiassa ei tarvitse olla edes täysin vieraskaan. Kumppanini veli puhuu alueen murretta, josta en ikinä ymmärrä yhtään mitään. Tämä on todella stressaavaa. Ja tunnen itseni aina niin typeräksi, kun kaikkien vuosien jälkeen en edelleenkään pysty keskustelemaan hänen kanssaan. Ja näitä tilanteita sattuu päivittäin. Veljekset ovat monien elämänvaiheiden jälkeen päätyneet asuttamaan lapsuudenkotiaan yhdessä. Toki molemmille olisi ihan omatkin puolet talossa, mutta yhdessä kun on kiva niin viettää aikaa kuin kokatakin. Yksityisyyteen tottunut suomalainen on tämän vuoksi tirauttanut monet kyyneleet.

    Jatkuva vieraalla kielellä pinnistely on todella väsyttävää, kuten kirjoititkin. Iltaisin olen ihan puhki eikä päästä löydy sanan sanaa italiaksi. Ja iltaisinhan se kaikki sosiaalinen elämä tapahtuu. Vielä siihen aikaan, jolloin koti-Suomessa olisin jo peiton alla.

    Entäs asunnon lämmitys ? Sitä ei pahemmin ole. Olohuoneen puolella on pelletillä lämpiävä kamina, makuuhuoneen puolella ei mitään. Toki, kun kamina on päällä ja väliovi auki, saattaa lämpöä hiukan luikerrella myös makuuhuoneen puolelle. Mutta ne katoavat hyvin nopeasti yön aikana. Varsinkin kun ovi on kiinni. Se olohuone kun on sitä yhteistä tilaa. Kylmimmillään on makuuhuoneessa ollut aamulla 8 astetta !
    Aluksi paleleva suomalainen herätti ihmetystä. ”Mutta sinähän olet Suomesta! Eikö siellä ole aina kylmä?” Olen kertonut ihmetteleville italialaisille, että talvisin on toki ulkona kylmä, mutta kotona on mittari aina yli 20 asteen. Emme suinkaan asu igluissa.

    Tsemppiä sinne Italiaan !

    • Vastaa Mari marraskuu 8, 2016 at 20:52

      Hei Sirpa ja kiitos kommentistasi, oli todella mielenkiintoista lukea sinun vastaavanlaisista kokemuksista Italiasta ja maan kulttuurista!

      Kielen kanssa taphtuva päivittäinen kamppailu kuulostaa niin tutulta. On jännä, että vaikka sanastoa ja kielioppia on juurikin ainakin tyydyttävän osaamisen verran kertynyt, niin puhumisen kanssa menen välillä myös ihan lukkoon. Etenkin tätä tapahtuu, jos joku puolituttu hyvää hyvyyttään viattomasti kysäisee, että “mites sinun italian opiskelu edistyy?” Tässä vaiheessa yleensä katoaa päästä kaikki sanat kaikilla kielillä, ja vastaan aina samaa lyhyesti ja ytimekkäästi, että siinähän se, pikku hiljaa, ja keskustelu päättyy siihen :) Nuo murteet on kyllä myös yksi riesa (ja toki myös kielen rikkaus). Tsemppiä sinulle kumppanisi veljen kanssa!

      Italialainen elämänrytmi näyttäisi tosiaan suosivan ilta-aikaa, ja esimerkiksi kesäisin ymmärrän tämän, kun ihmiset kaivautuvat kodin varjopaikoistaan ulos auringon laskettua ja suurimman hellekelin hellitettyä viileämpään iltaan, seurustelemaan ravintoloihin ja aukioille.

      Mutta hui kamala, +8 astetta sisällä on jo ihan liian vähän! En ole mittaillut paljon meidän nykyisessä kämpässä on lämmintä tähän aikaan vuodesta, veikkaisin että +17-18 asteen hujakoilla. Meillä on itsesäädeltävä lämmitys, mutta kaasulaskut nousee ihan pilviin jos sitä pitää jatkuvasti päällä (viime talvena 250e/2kk). Italialaiset tuntuu olevan yleisesti aika pihejä lämmityksen suhteen, mutta noilla hinnoilla ja pienillä palkoilla tavallaan ymmärrettävää. Minä olen myös saanut kuulla noita “sähän olet Suomesta, miten sulla voi olla kylmä?” ihmettelyitä ihan kyllästymiseen asti välillä. Paikallisille on vaikea ymmärtää, että Suomessa kylmyys jää aina kodin ulkopuolelle :)

      Tsemppiä myös sinulle ja mukavaa syksyn jatkoa!

  • Vastaa Iina marraskuu 7, 2016 at 10:06

    Tosi mielenkiintoinen teksti, kiva että jaoit kokemuksiasi rohkeasti meille! Sosiaaliset tilanteet italialaisten kanssa on välillä aika hankalia mullekin, vaikka ymmärrän ja puhun italiaa sujuvasti. Sosiaaliset tilanteet toimii vaan niin eri logiikalla. Mä ajattelen, että mun sanomiset ei ole niin tärkeitä, että alkaisin huutaa kahden tai kolmen äänessäolevan päälle tullakseni EHKÄ kuulluksi. Monet kerrat olen myös ollut illallisella tai aperitiivilla paikassa, jossa paikan akustiikka on aivan olemattoman surkea, eikä edes vastapäätä istuvan puhetta juuri kuule. Volyymitasot on ihan uskomattomat ja kaikilla tuntuu olevan tosi kivaa.
    Yksi haaste on myös se, että italialaiset vitsit ei aina ole musta hauskoja. En vaan aina tajua sitä huumorintajua. Nauran mukana ja mietin samalla että hehheh, missäköhän kohtaa se hauskuus oli. Vastaavasti en viitsi kauheasti viljellä suomalaista, synkkää ja mustaa huumoria, koska se ei tosiaan naurata italialaisia vaan saa mut näyttämään lähinnä psykopaatilta. Mutta joo, tsemppiä sulle ja tsemppiä mulle! ;)

    • Vastaa Mari marraskuu 8, 2016 at 22:49

      Kiitos Iina tsempistä! On todella kiva ja suorastaan huojentavaa kuulla, etten ole yksin näiden ajatusteni kanssa! Juuripa siksi kynäilin tämän postauksen ajatellen, että näistä kokemuksista ja tuntemuksista voisi olla hyötyä muillekin samassa tilanteessa oleville. Naurahdin täällä ihan ääneen viimeiselle tuumauksellesi suomalaisesta huumorista – tottahan se on, eikä välttämättä toimi ihan joka maailman kolkassa. Mitä italialaiseen huumoriin tulee, niin olen varmaan missannut puolet niistä jutuista, vaikka kielellisesti olisikin asia mennyt perille. Sitten ihmetellään, miksi olen niin vakava, ja itse puolestani en viitsi päin naamaa tunnustaa, ettei jutussa vaan ollut minun mielestäni mitään hauskaa :D Tsemppiä myös sulle jatkossa!

  • Vastaa miija marraskuu 7, 2016 at 13:05

    Tosi hyvä ja kattava kirjoitus. Tällaisia rehellisiä tekstejä on aina kiva lukea. :)

    • Vastaa Mari marraskuu 8, 2016 at 15:38

      Kiitos miija ja kiva kun kommentoit! Postauksen tarkoitus oli kertoa näistä asioista nimenomaan hyvin rehellisesti :)

  • Vastaa Piitsu marraskuu 7, 2016 at 14:12

    Grazie hyvästä kirjoituksesta! Olen opiskellut italiaa 14 vuotta, mutten ole koskaan asunut maassa. Käyn siellä toki joka kesä ja aina vähän eri puolella maata. Niin ikävää kuin se onkin, niin pidän Italiassa lähes kaikesta muusta kuin ihmisistä:( Sitä jatkuvaa huutoa ei vaan jaksa kuunnella.

    • Vastaa Mari marraskuu 8, 2016 at 22:53

      Kiitos paljon Piitsu, kiva kuulla että tykkäsit kirjoituksesta! 14 vuotta italian opiskelua on jo ihan mieletön saavutus, nostan hattua sinulle :) Ja ymmärrän täysin, ettei sitä kovaäänistä huutamista aina vaan jaksa.

  • Vastaa Mari joulukuu 18, 2016 at 01:48

    Hei, kiitos hyvästä postauksesta ja muutenkin koko blogistasi. Asun itse tällä hetkellä Padovassa, ja oli huippukivaa löytää blogi joka käsittelee Italiassa asumista, ja vielä näinkin läheiseltä alueelta! Olen tehnyt itse paljon samankaltaisia huomioita kuin mistä tässä postauksessa kirjoitat: Veneton dialettoa on lähes mahdotonta ymmärtää, mutta siitä huolimatta italian oppimiseen kannattaa panostaa. Italiasta saa siten niin paljon enemmän irti, ja kun kuitenkin arkipäivän vuorovaikutustilanteissahan sitä parhaiten oppii vieraasta kulttuurista. Ja ehdottomasti kannattaa käydä ulkona aina kun ehtii, vaikka se ei aina huvittaisikaan (varsinkaan nyt kun täällä on niin kylmää ja sumuista iltaisin).
    On kiva kuulla että olet sopeutunut Venetsiaan niin hyvin! Itselläni on vieläkin paljon ristiriitaisia tunteita Italiaa kohtaan, vaikka olen jo muutamaan kertaa maassa asunutkin. Monet asiat italiassa ärsyttävät, eikä vähiten paikallisten sisäänpäinkääntyneisyys. Mutta siihen kun ynnää kaikki ne hyvät puolet, kuten ruoka, spritzit, mukavat ihmiset, leppoisa elämäntapa jne, niin lopulta kuitenkin ollaan selkeästi plussan puolella :)
    Jos kiinnostaa käydä katsomassa mun blogia elämästä Padovassa ja muista Italian matkoista, niin se löytyy täältä: http://www.lily.fi/blogit/139-paivaa-italiassa

    • Vastaa Mari joulukuu 19, 2016 at 21:05

      Hei kaima ja kiitos kivasta kommentistasi! Ja onpa mukava kuulla, etten ole ainoa näiden huomioideni kanssa. Ristiriitaisia tunteita löytyy tosin edelleen täältäkin ja vähän riippuu päivästä, milloin suunnilleen kaikki Italiassa ärsyttää ja milloin taas kaikki on yhtä hattarahöttöä. Kävin Padovassa itse asiassa ekan kerran vasta parisen viikkoa sitten fiilistelemässä jouluvaloja ja -markkinoita, ja niitähän tosiaan riitti siellä. Ja nämä joulukuiset sumut on kyllä aika massiivisia, mutta onneksi lasillinen viiniä lämmittää ;) Kiitos myös blogivinkistä, pitää käydä lueskelemassa!

    Vastaa