Pallontallaajat.net
Valikko
Ruokamatkailu Venetsia

5 vinkkiä: Venetsian parhaat pizzat

helmikuu 8, 2016

Pizza diavola at Ai Tre Archi, Venice

Kuluneen vuoden aikana minulta on kyselty useampaan otteeseen etenkin pizzaa koskevia ravintolavinkkejä Venetsiaan.

Myös liian usein olen kuullut Italian kanaalikaupungissa käyneiden matkailijoiden jupinoita Venetsian kalliista hintatasosta ja siitä, että etenkin pääsaari olisi vain turisteja varten eikä täältä löydy oikeasti hinta-laatusuhteeltaan hyviä illastamispaikkoja.

VÄÄRIN!

Tähän väliin päivän tietoisku: pääsaarella asustaa tällä hetkellä pysyvästi noin 55 000 tallaajaa, joka tarkoittaa sitä, että runsaiden matkailijamäärien sekä esimerkiksi vaihto-opiskelijoiden lisäksi täältä löytyy muutama muukin hyvää italialaista ruokaa arvostava yksilö.

Iloksenne haluankin jakaa teille muutaman hyväksihavaitun vinkin, mistä Venetsiassa kannattaa metsästää täydellisen maistuvaa ja suussasulavaa italialaista pizzaa. Todettakoon vielä tähän samaan hengenvetoon, että pizzahan ei toki ole perivenetsialaista ruokaa (ciao Napoli!) mutta se ei suinkaan tarkoita, etteikö täältäkin löytyisi varsin kelpolättyjä jopa edullisin hinnoin. Ja pienenä elämää helpottavana vinkkinä: kukaan ei tilaa täällä ananasta pizzantäytteeksi! Eikä tällaisen pizzan perään kannata edes kysellä ravintoloissa, ellei halua kohdata kiukkuista keittiön kokkia ;)

Kevyen alkupohjustuksen jälkeen iskekäämme suoraan kiinni ei-niin-kevyisiin pizzavinkkeihin. Olkaatte hyvät!

1. Ai Tre Archi

Ai Tre Archi, Venice Italy

Pizza at Ai Tre Archi, Venice

Ai Tre Archi in Venice, Italy

Tre Archi tarjoaa pizzan lisäksi myös herkullisiä mereneläväannoksia, mutta etenkin pizza on täällä mielestäni ehkäpä yksi Venetsian parhaista. Tästä Cannaregion kaupunginosasssa sijaitsevasta ravintolasta on jo tullut Marimenten toimituksen vakkaripaikka: etenkin kesäaikaan on mukava istua iltaa ravintolan ulkoterassilla suoraan Rio di Cannaregion kanaalin vieressä ja ihailla hiljentyvää, veden hallitsemaa kaupunkia. Kanaalisijainnistaan huolimatta Tre Archi ei ole keskeisimmällä turistialueella, mutta laatupaikka on toki noteerattu ja esimerkiksi viikonloppuiltaisin kannattaa varata pöytä etukäteen. Pizzojen hinnat ovat edulliset (esim. salamipizza 7,50 €) ja henkilökunta ammattitaitoista ja leppoisaa.

Osoite: Cannaregio,552/553, 30121 Venetsia

2. Il Refolo

Il Refolo in Venice, Italy

Pizza in Il Refolo, Venice

Tiramisu at Il Refolo, Venice Italy

Kun venetsialaisilta kysytään, mitä pizzeriaa he itse suosittelevat, hyvin monen suusta kuuluu ponnekkaasti tämän ravintolan nimi. Il Refolossa voi istahtaa mukavasti pienemmän kanaalin varrelle kynttilöin varustettuun ulkopöytään, ja paikka huokuu rauhallisen illan lisäksi myös pientä romantiikkaa. Pizzan lisäksi kannattaa jatkaa makunautintoa myös talon omalla tiramisulla. Myös tämä paikka täyttyy illan mittaan nälkäisistä matkailijoista sekä paikallisista asukkaista, joten suuntaa ajoissa paalupaikalle!

Osoite: Santa Croce 1459, 30135 Venetsia

3. Rossopomodoro

Pizza at Rossopomodoro, Venice

Rossopomodoro, Venice Italy

Kovasti keskustelunaihetta herättänyt Rossopomodoro-ketju yllätti Marimenten toimituksen positiivisesti ja siksi päätyi tällekin listalle. Ravintola on pelkistetyn rustiikkinen mutta pizza on napolilaistyylisen täyteläistä ja tuhtia! Rossopomodoro sijaitsee muutaman mutkan päässä San Marcon (Pyhän Markuksen) aukiolta ja ravintolan sisältä löytyy hulppean näköinen, pällistelyä herättävä “kultapäällysteinen” puu-uuni.

Osoite: San Marco 404, 30124 Venetsia

4. La Taverna

La Taverna Lido di Venezia

Pizza at La Taverna, Venezia

Tämä Lidon saaren kotoisan leppoisa naapurustoravintola on ehkäpä yksi Venetsian edullisimmista ja maukkaimmista pizzansa suhteen! Esimerkiksi paljon suosimani tulisen salamipizzan saa täällä noin viidellä eurolla (hintatieto viime kesältä) ja ruokajuomana maistuu talon oma proseccokannu. Taverna täyttyy illan myötä enimmäkseen paikallisista Lidon asukeista, ja rento henkilökunta osaa antaa asiantuntevia suosituksiaan Italian herkkuihin.

Osoite: Via Tiro 9, 30126 Lido di Venezia

5. Noutopizzeria Crazy Pizza

Crazy Pizza in Venice, Italy

Jos hakusessa on hyvä takeaway-pizzapaikka, josta saa mukaan reilunkokoisia pizzansiivuja tai suuremman nälän iskiessä vaikkapa kokonaisen lätyn hotellille vietäväksi, kokeile Crazy Pizzaa Castellon alueella. Tämän pikkuruisen ja edullisen pizzaluukun nimeen vannovat useat paikalliset asukkaat, mukaanlukien allekirjoittanut, eikä suotta! Tässä vuoden aikana testaillessa pizza on ollut joka kerta yhtä mehevää ja suussasulavaa, olipa kyse sitten pienestä palasta, kokonaisesta herkusta tai useammalle syöjälle tilattavasta jättiläismäisestä perhepizzasta.

Family pizza at Crazy Pizza, Venice Italy

Lisätunnelmia Venetsiasta voit seurata Marimenten Facebookissa, Twitterissä sekä Instagramissa.

Saatat myös pitää näistä

4 Kommenttia

  • Vastaa Annika - Tarinoita Maailmalta helmikuu 9, 2016 at 04:23

    Proseccokannut, maittava pizza ja ei ananasta täytteeksi – Täydellistä!!!

    • Vastaa Mari helmikuu 9, 2016 at 15:35

      Juuri näin Annika, mitä muuta voisi tarvia maukkaaseen illanviettoon Italiassa!

  • Vastaa Sanni - Sannin Taikasaappaat helmikuu 10, 2016 at 19:41

    Tämä olisi ollut kätevä lista viime kesänä kun kävin Venetsiassa! Noh, enpä jäänyt nälkäiseksi kuitenkaan, mutta ainakin yksi hutivalinta ravintoloiden suhteen osui parin päivän reissulle. ;)

    • Vastaa Mari helmikuu 12, 2016 at 17:26

      Mulla on käynyt täällä myös ainakin yksi täysin huti ravintolan valkkaamisen suhteen, kun mikään muu ei ollut lähistöllä auki. Mutta virheistä oppii ;)

    Vastaa