Pallontallaajat.net
Valikko
Uncategorized

3-vuotias Marimente ja #blogisitarina

tammikuu 18, 2016

Myöhästyneet synttärionnittelut Marimentelle!

Cin cin!

Virallinen juhlapäivä meni ja vilahti jo 9. tammikuuta, mutta ei se mitään, sillä kyseisenä lauantaina ehdimme kilistellä hyvässä seurassa minun pikkublogille Spritz-lasillisen  tai kahden  kera. Näin jälkikäteen halusin pysähtyä muistelemaan Marimenten alkutaivalta sekä kulunutta blogivuotta, sillä sain tässä myös taannoin Sukellus Aasiaan -blogilta #blogisitarina -haasteen. Näin blogisynttäreiden kunniaksi tämä sopii kuin nenä päähän, joten päätin vihdoin vastata haasteeseen kynäilemällä Marimenten alkukantaisesta historiasta ja vuosien varrella tapahtuneesta kehityksestä.

Miten kaikki alkoi…

Ylipäätään mietin aluksi todella pitkään oman blogin perustamista. Olin seurannut parin kaverin ja sattumalta netistä löytämääni samanhenkistä matkablogia jo useamman vuoden ajan, hakenut vinkkejä ja inspiraatiota kokeneemmilta konkareilta ja aina välillä jopa rohkaistunut kommentoimaan blogikirjoituksia. Tästä huolimatta kokonaan oman blogin aloittamisen kynnys oli minulla pitkään melko korkealla, kunnes totesin, että vuoden 2013 viiden viikon Pohjois-Amerikan reissu olisi hyvä syy vihdoin ja viimein tarttua itsekin näppäimistöön ja tallentaa matkakokemukset muuallekin kuin kameraan ja reissuvihkoon. Halusin myös osoittaa, että sellaisen matkan suunnittelu ja toteutus on mahdollista kelle tahansa, joka olosuhteiden salliessa oikeasti haluaa tarpeeksi lähteä reissuun.

Isla Mujeres, Mexico

Isla Mujeres, Meksiko helmikuussa 2013

Varmaan suurin kynnys blogin perustamiseen oli minulla henkilökohtaisten asioiden jakaminen. Vaikka blogi onkin eri asia kuin esimerkiksi nettipäiväkirja, tulee blogin takana oleva persoona näkymään tekstin ja kuvien kautta melko julkisesti ja jokaisen bloggaajan on itse määriteltävä, missä menee se hiuksenhieno raja yksityisyyden suhteen. Luonnollisesti henkilökohtaiset asiat ja tarinat kiinnostavat lukijaa, ja tietyssä määrin blogissa on hyvä tuoda esiin omaa persoonaa. Itsekin luen enimmäkseen matkablogeja, joista selkeästi välittyy kirjoittajan oma ääni ja ainutlaatuinen persoona. Aivan kaikkea ei kuitenkaan tarvitse jakaa ja minullakin blogiin päätyy ehkä noin 10 prosenttia siitä, mitä oikeasti häärään täällä taustalla :)

Ja mikä ihmeen Marimente? Blogin nimen synnystä lisää täällä.

Matkakokemusten itselle ja läheisille muistiin dokumentoimisen lisäksi suurin syy minun bloggaamisen aloittamiseen oli se, että voin jakaa blogissani sellaisia asioita, joilla uskon olevan tietoarvoa lukijoille, sekä pitkäaikaisille seuraajille että myös niille, jotka satunnaisesti eksyvät lukemaan blogiani. Ajankohtaisen tiedon välittäminen ja jakaminen, olipa kyseessä sitten reissukohde, lentomatkustaminen tai majoituskokemus on itsessään palkitsevaa ja uskon edelleen, että hyvän kiertämään laittaminen on yksi niistä syistä, minkä takia olen kirjoittanut matkakokemuksistani viimeiset kolme vuotta.

Isla de Ometepe, Nicaragua

Isla de Ometepe, Nicaragua helmikuussa 2014

…ja tähän on tultu

Viime vuoden blogisynttärikatsauksessa listasin muun muassa, että haluan kehittyä valokuvaamisen saralla. Näin kävikin melko väistämättä kuin tilauksesta, sillä pitkäaikainen rakas pinkki pokkarini sanoi viime maaliskuussa sopimuksen irti ja jouduin vihdoin ja viimein hankkimaan hieman laadukkaamman kuvauskaluston ja opettelemaan myös käyttämään sitä. Uusi ihastukseni Samsungin NX3000 valkoinen minijärkkäri on palvellut tuosta lähtien kiitettävän hyvin myös kokonsa vuoksi, koska en vieläkään näe itseäni kantamassa mahtijärkkäriä jossain Rion faveloissa…hell no. Kameran lisäksi myös puhelin meni vaihtoon, koska edelliseen en saanut enää päivitettyä esimerkiksi Instagramin uusimpia versioita. Koska töidenkin vuoksi tarvin kapulan, jossa on hyvälaatuinen kamera ja kaikki tarvittavat some-sovellukset ladattavissa, oli myös uusi puhelin enemmän kuin tervetullut kapistus.

Lue lisää: Onko joka auringonlaskusta pakko saada kuva?

Vuosi sitten olin vielä ponnekkaasti myös julistanut, ettei minua sen suuremmin kiinnosta Twitter. Kuitenkin vähitellen ja etenkin töiden tähden jouduin opettelemaan sen käytön, joten lopulta aktivoin jälleen joskus tylsyyksissäni vuosia sitten kesätöissä luomani tilin blogia varten. Nykyään tykkään Twitteristä melkein yhtä paljon kuin Facebookista ja maanantai-illan #matkachat-keskusteluihin osallistun aina kun kerkiän!

Recife, Brazil

Koillis-Brasilian Recifen rannalla helmikuussa 2015

Vuosi 2015 oli ehkä blogini osalta hiljaisempi kuin aiemmat vuodet, koska muutto Venetsiaan ja uusi arki, kaupunki, työ, kaverit (ja mies!) veivät mukanaan eikä läppärin ääressä istuminen Venetsian ja muiden matkakohteiden tutkimisen sijaan houkutellut. Halusin tehdä blogia täysin omilla ehdoillani enkä ressaantua siitä, etten pystynyt julkaisemaan uusia postauksia tai kommentoimaan seuraamiani blogeja niin usein kuin olisin halunnut. Tästä johtuen takataskussa on viime vuoden reissuilta vielä repullinen porkkanoita eli matkatarina jos toinenkin kerrottavaksi, etenkin Chilestä ja Argentiinasta, Kanadasta kuin myös Venetsiastakin.

Mitä toivon ja kaavailen blogin tulevaisuudelle?

Liikkuva kuva on vielä tätä kirjoittaessa minulle täysi mysteeri, joten voi olla, että tänä vuonna innostun videoista – never say never! Lisäksi toivon tälle vuodelle lisäpanostusta blogiyhteistöihin, jotka jäivät männä vuonna ajanpuutteen vuoksi (hiihtää ne selittäjätkin…) aika vähäisiksi.

Mihin suuntaan blogi sitten kulkeekaan tämän vuoden aikana, toivon, etten missään vaiheessa kadota sitä bloggaamisen kantavaa voimaa jatkuvana energianlähteenä niin itselleni kuin toivottavasti myös teille, jotka olette pysyneet mukana kelkassa alusta lähtien ja myöskin teille, jotka olette hiljattain löytäneet Marimenten. Ja totuushan on, että teidän takia olen jaksanut kirjoitella kaikki nämä vuodet :)

Tämän pidemmittä romaaneitta siis kiitos teille ja kippis, salud ja cin cin 3-vuotiaalle!

P.S. Koska #blogisitarina -haaste on pyörinyt aiemmin jo monen blogissa, en haasta erikseen ketään. Jos joku ei ole vielä saanut haastetta ja haluaisi osallistua niin ilmotelkaa! Liitän tähän alle vielä ohjeet jos joku teistä innostuu ottamaan haasteen vastaan:

Ohjeet (saa kopioida omaan blogiin):
1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.

 

 

Saatat myös pitää näistä

4 Kommenttia

  • Vastaa Susanna tammikuu 18, 2016 at 22:01

    Onnea. Hyvä että aloitit tämän blogin, matkatarinoita on aina kiva lukea. On totta että jokainen saa (ja täytyy) vetää yksityisyys siihen mitä haluaa jakaa blogissa ja jokainen saa kertoa mistä asioista haluaa ja jättää kertomatta asioista joita ei halua blogiin (tai mihinkään julkisesti) tuoda. Jos innostut joskus tekemään videoita (edes lyhyitä) reissuiltasi niin minua kyllä kiinnostaa

    • Vastaa Mari tammikuu 21, 2016 at 18:15

      Kiitos kovasti Susanna! Blogin aloitus on ollut ehkä yksi elämäni parhaista, antoisimmista ja kantavimmista päätöksistä. Suurin osa meistä tekee bloggaa ihan omalla nimellä ja naamalla ja hyvä niin :) Ja kiva kuulla, että videot kiinnostaa! Katotaanpa jos tämän vuoden puolella innostuisin niistä.

  • Vastaa Osku tammikuu 20, 2016 at 00:21

    En olekaan aikaisemmin kommentonut vaikka silloin tällöin lukenut oonkin.
    Noh kerta se on ensimmäinenkin :)
    Onnea vain kolme vuotiaalle. Ja hei ei jokaisesta auringonlaskusta tarvitse saada kuvaa mutta mahdolsimman monesta kuitenkin. :D

    • Vastaa Mari tammikuu 21, 2016 at 18:19

      Hahaa, kiitos paljon ja erittäin kiva kun kommentoit Osku! :) Mulla itelläni oli blogien kommentoimiskynnys aika korkea ennen kuin aloitin oman blogin, mutta aivan suotta. Jokainen kommentti tuntuu erityiseltä ja nimenomaan lukijoiden takia tämäkin blogi on pysynyt pystyssä nämä viimeisimmät vuodet.

      P.S. Ja vieläkään en ole juuri vähentänyt auringonlaskukuvien räpsimistä.. :D

    Vastaa