Pallontallaajat.net
Valikko
Budjettimatkailu

Minne vuosi 2015 vei?

joulukuu 16, 2015

Oho.

Vuosi 2015 lähenee loppuaan ja olen tässä viime päivien aikoina pohtinut, mitä tänä vuonna on oikein tullut tehtyä.

Tai siis – minne reissattua.

Tämä vuosi näyttäisi olleen kaikesta päätellen Marimenten historian kaikkien aikojen reissujen vuosi!

Italiaan muuton ja maan pohjoisten kaupunkien sekä Venetsian useiden eri kaupunginosien ja saarien läpikotaisen tutkimisen lisäksi sain mahtumaan tähän vuoteen itselleni ennätykselliset kolme kaukomaiden reissua. Say whaaat..? Pitää nähtävästi itsekin käydä läpi omia säästövinkkejä miten tämä kaikki on pienelle ihmiselle mahdollista.

Joka tapauksessa, vaikka reissattua nähtävästikin on tullut vuoden aikana, bloggaaminen sen sijaan on vastaavasti jäänyt enemmän taka-alalle kuin koskaan Marimenten blogihistorian aikana. Uudet kuviot veivät alkuvuodesta heti mennessään, ja kesän tultua teki mieli ennemmin viettää aikaa rannoilla, terasseilla ja muutenkin ulkoilmasta ja Italian auringosta nauttien kuin sisällä läppärin ääressä möllöttäen. Mietin kesän helteillä, että sitten syksyn ja talven tullen ehdin koota menneen kesän kokemuksista blogipostauksia sitä mukaa, kun siltä tuntuu. En halua ottaa rakkaasta blogistani mitään ressiä, vaan tehdä sitä perusteellisesti omilla ehdoilla ja säännöillä, jos sellaisia ylipäätään Marimenten leppoisan joustavalla toimituksella on.

Tämän kaiken on tarkoitus olla hauskaa ajanvietettä, ja jos joku toinenkin hyötyy siitä tätä lukiessaan, niin ihan mahtavaa!

No niin, rönsyilevän alkuoodin jälkeen palataan takaisin astioille ja tämän vuoden 2015 reissuihin:

Marimenten reissuvuosi 2015

Tammikuu: Venetsia

Venice Italy

Vuosi lähti varsin mallikkaasti käyntiin heti tammikuussa, kun otin ja pamautin keskelle Venetsian kylmintä talvikautta omaisuuksieni päivieni kera. Edessä oli uusi työpaikka, uudet ihanat työkaverit, uusi kauhea kämppä, italian kielen koukerot ja maan muut kiemurat, mitä en vaan voinut vastustaa tämän pitempään sitten Genovassa asumisen jälkeen. Tammikuu meni siis kaikessa uutuuden innostuksessa Venetsiaa tutkien, enkä malttanut sen aikana poistua paalupaikalta Buranon saarta pidemmälle, ja hyvä niin, koska…

Helmikuu: Brasilia

Carnival in Olinda Pernambuco Brazil

…seuraavassa kuussa häämötti jo kauan ennen tietoa Venetsiaan muutosta varattu Brasilian karnevaalireissu! Jep jep, vauhti oli päällä ja silleen eikä juurikaan ehtinyt hyytyä siinä parin viikon Rion, Recifen ja Olindan yötä päivää kestäneessä karnevaalihumussa. Silloin on mentävä kun on tilaisuus, mahdollisuus, terveyttä ja jaksamista – enhän minä tuollaisia turneita enää eläkeiässä tule varmaan tekemään… Never say never.

Maaliskuu: Bologna

Bologna Italia

Tein yhden yön täsmäiskun Venetsiasta käsin Bolognaan, ja Emilia-Romagnan ruokapääkaupungista mieleen jäivät enimmäkseen lukuisat holvikaaret sekä yliopistoalueen opiskelijafiilis. Myös Piazza delle Erben yöelämä tuli testattua, mutta sen sijaan täydellisen ragún metsästys jäi suosiolla muhimaan seuraavaa reissua varten!

Huhtikuu: Verona

Verona Italia

Piipahdimme parin tunnin junamatkan päässä Venetsiasta olevassa Veronan romantiikan kaupungissa yön yli. Italian kevät esitteli parhaita puoliaan, terassikulttuuri kukoisti ja seura oli myös mitä mainioin!

Toukokuu: Firenze, Barcelona ja… Kajaani

Firenze, Italia

Vietin vappuviikonlopun Firenzessä, jota olin odottanut pitkään mutta reissuun lähtiessä olin juuri sairastanut niin kovan röhätaudin, että pieni uupumus vaivasi reissunaista. Tästä huolimatta satuin kaupunkiin juurikin Marimenten toimitukselle sopivaan aikaan, koska Piazzale Michelangelon kukkulalla oli meneillään gelatofestarit! Kyllä, ja kuka siinä vaiheessa enää muistaa pientä kurkkukipua.

Gelato Festival, Firenze

Äitienpäiväviikonloppuna puolestaan suuntasin Kajaaniin hemmottelemaan äiskää, ja kuun lopussa ehdimme vielä viikonloppureissun verran Barcelonan kevääseen.

Barcelona

Kesäkuu: Lidon ja San Servolon saaret

Alberoni beach in Lido, Venice

Kesäkuussa oli aikaa ja hyviä kelejä tutkia lisää Venetsian ympäristön saaria, ja näistä tulivat muun muassa tutuiksi Lido hiekkarantoineen sekä puistomainen San Servolon saari ystävän synttäreiden merkeissä.

Heinäkuu: Kanada

Ottawa, Ontario Canada

Missasin rakkaan Annikan Suomi-visiitin viime tammikuisten matkamessujen aikana, joten vahinko piti ottaa takaisin ja hypätä puolestaan kesäiseen Ottawaan vievään koneeseen. Maapähkinävoita kului joka muodossa, valkoinen sangriaversio paljastui kelpo kesäjuomaksi ja illan hämyssä suuntasimme karmaisevalle kummituskierrokselle! (Toim. huom. eniten kuitenkin pelkäsin Annikan vallattoman suloista Nisu-shelttiä :D )

Mari ja Annika Ottawassa

Elokuu: Jesolo

Lido di Jesolo Italia

Kävimme elokuun lopussa päiväreissun Jesolon rantalomakohteessa moikkaamassa siellä lomaansa viettävää kaveria. Lido di Jesoloon pääsee Venetsian Piazzale Roman bussiasemalta vajaassa tunnissa ja kyyti kustantaa muutaman euron. Meille sattui pilvinen keli, joten rannalla loikoilun sijaan tyydyimme nauttimaan ranta- sekä irkkubaarin antimista, mikä ei sekään ollut lainkaan huono vaihtoehto.

Syys- ja lokakuu: Suomi-retki ja italian kielikurssi

Istituto Venezia

Syyskuu meni säästellen sekä kaavioiden loppuvuoden suunnitelmia. Kuun lopussa kerkesin käydä kuitenkin hetkisen aikaa Suomessa Kajaanin ja Oulun merkeissä. Lokakuussa puolestaan alkoi neljän viikon italian intensiivisen kielikurssi Venetsiassa ja aloitin samaan aikaan tekemään matkailun sisältömarkkinoinnin töitä toimiston sijasta etänä.

Marraskuu: Chile ja Argentiina

Patagonia road trip

Tässä kuussa oli luvassa yksi koko reissuhistoriani eeppisimmistä taipaleista, kun lensimme komeamman puoliskon kanssa Chileen ja ajoimme Santiagosta lähtien ja takaisin liki 4000 kilometriä halki Andien vuoriston, viinitilojen, monituisten järvien ja piipahtaen myös Argentiinan puolella tuulisessa Barilochessa.

Puerto Fuy, Chile

Joulukuu: ho ho ho guess what?

Kainuu Finland

Tälle vuodelle on jäljellä vielä yksi reissu, se kohteista eksoottisin: Kajaani – jouluksi kotiin! <3

Millaiselta teidän reissuvuosi 2015 näytti?

Seuraa Marimentea Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä

Kirjoittaessa soi Radical Face – Welcome Home

Saatat myös pitää näistä

16 Kommenttia

  • Vastaa Anni joulukuu 16, 2015 at 16:19

    no ohhoh, hurja reisbavuosi sulla takana! Tervetuloa jouluksi kotio :)

    • Vastaa Mari joulukuu 16, 2015 at 18:22

      Kiitti Anni :) Sillon on mentävä kun pystyy ja voi!

  • Vastaa Teea / Curious Feet joulukuu 16, 2015 at 19:22

    Melkoinen vuosi! Mahtavia reissuja kertakaikkiaan. Ihana kun olet noin paljon ehtinyt. Multa on mennyt ohitse sun mieskuviot, joten onnea yhteiselle taipaleelle <3

    • Vastaa Mari joulukuu 19, 2015 at 15:25

      Kiitos paljon Teea! <3 Kuluneena vuonna yksin reissaaminen jäi tosiaan syystä tai toisesta vähän vähemmälle :)

  • Vastaa Annika - Tarinoita Maailmalta joulukuu 16, 2015 at 19:36

    No onpas se todellakin ollut oikein mallikas matkailuvuosi, tuota on jo paha pistaa paremmaksi ensi vuonna, mutta aina kannattaa yrittaa! Eritoten suosittelen vierailua eraan pyyhkeita varastelevan karvakorvan luona, jossain pain Kanadaa ;)
    Ihanaa Suomen reissua seuraavaksi :)

    • Vastaa Mari joulukuu 19, 2015 at 15:30

      Kiitos Annika! Ens vuonna voisi olla taas Euroopan tutkiminen ajankohtaista, mutta kutkuttaa myös ne paljon puhutut tarjouslennot Kanadaan!
      Nisulle paljon terkkuja ja rapsutuksia :)

  • Vastaa Noora joulukuu 16, 2015 at 20:38

    Näitä on tosi kiva lukea! Itsekin juuri raapustin oman vuosikoosteeni, ja vasta siinä tajusin, kuinka paljon olenkaan tänä vuonna reissannut. Paljon ihania kohteita sun vuoteen on mahtunut. Chile erityisesti on sellainen, jonne mielellään itsekin lähtisin vaikka heti :)

    • Vastaa Mari joulukuu 19, 2015 at 15:37

      Kiitos ja kiva kun kommentoit Noora! Vuoden reissujen yhteenvedossa tosiaan hoksaa että jonkin verran on tullut taivallettua kuluneena vuonna. Chile on ehdottomasti kohde jota suosittelen etenkin maan monipuolisuuden ja hyvän ruoan vuoksi! Ja pitääpä käydä kurkkimassa myös sinun reissuvuotta :)

  • Vastaa Jasmin joulukuu 16, 2015 at 22:07

    Musta tuntuu ettei sitä itse aina edes tajua kuinka paljon on tullut kierrettyä ympäriinsä ennen kuin lähtee listaamaan mitä tänä vuonna on tehty. Kattelin sun listaa kateellisena ja sit pieni ääni mun pääni sisältä huusi että hei haloo oot säkin käyny vaikka missä :D Chile ja Argentiina kuulostaa omaan korvaan niin hyvältä. Haaveena on lähteä jonain päivänä moottoripyörällä lattareihin.

    • Vastaa Mari joulukuu 20, 2015 at 23:29

      Kiva kun kommentoit Jasmin ja ihan totta, näiden vuosiraporttien myötä tiedostaa itsekin paremmin missä on tullut reissattua. Chile ja Argentiina oli tämän reissuvuoden huipentumat, ja näin jälkikäteen tuntuu kuin koko road trip olisi ollut unta, niin uskomaton kokemus! Moottoripyörällä olisi varmasti myös mielenkiintoista kiertää Lattareita!

  • Vastaa Susanna joulukuu 16, 2015 at 23:11

    Kiva reissuvuosi!:) löytyikö suosikkikohdetta vai oliko kaikki yhtä ihania kohteita?
    karnevaalit, Venetsia ja muutkin kohteet ovat varmasti ikimuistoisia. Hienoa että sait tilaisuuden asua Venetsiassa, tilaisuuksiin pitääkin aina tarttua ettei myöhemmin harmita.
    Hyvää Joulunodotusta

    • Vastaa Mari joulukuu 20, 2015 at 23:32

      Kiitos Susanna! :) Hmm, nyt pistit pahan kysymyksen sillä jokainen reissu sillä hetkellä on ollut se paras, toki ehkä Brasilia, Chile ja Argentiina vetää aika pitkät korret eksoottisuudellaan. Ja olen ihan samaa mieltä, että tilaisuuksiin kannattaa todellakin tarttua ja katsoa, mitä kaikkea mielenkiintoista tulee vastaan.
      Rauhallista Joulua myös sinulle!

  • Vastaa Inka joulukuu 17, 2015 at 21:16

    Vauuuuuu mikä reissuvuosi!! Ja en kestä miten onnellise näköinen oot noissa kuvissa, varsinkin tuossa missä oot Annikan kanssa.

    Tervetuloa pohjolaan! :)

    • Vastaa Mari joulukuu 20, 2015 at 23:33

      Jee kiitti Inka! Tähän (reissu)vuoteen mahtui niin paljon pieniä ja suuria onnenhetkiä <3

      Huomenna kohti pohjosta! :)

  • Vastaa Katja joulukuu 21, 2015 at 15:36

    Kyllä sitä vaan vuodessa ehtii vaikka ja minne ! Sulla on ollu kyllä niin mielettömiä reissuja. Mukavaa joulua ja tervetuloa pohjoseen:D

    • Vastaa Mari tammikuu 2, 2016 at 04:38

      Jee kiitti Katja! Pohjosen reissukin oli ihana koko tämän muun reissuvuoden ohella :) Mukavaa uutta vuotta sinulle!

    Vastaa