Pallontallaajat.net
Valikko
Uncategorized

5 matkahaavetta juuri nyt

elokuu 26, 2014

Tiedättekö sen tunteen, kun reissukuumeinen levottomuus polttelee jaloissa asti ja ajatukset juoksevat henkisesti jossain maailman toisella puolen?

Hienoa, niin minäkin! Vaikka takataskusta pilkistäisi jo varatut lentoliput ja lähestulkoon ainakin puoliksi suunniteltu kaukomatka, ei haaveileminen seuraavista tulevista matkoista aina lopu siihen – päinvastoin. Minulla matkahaaveet vaihtuvat ylipäätään aika tiheään tahtiin, mutta halusin kirjoittaa ylös juuri tämän hetken viisi kohdetta, joista olen enemmän tai vähemmän salaa haaveillut mielessäni.

Näin ollen, tämän pitemmittä puheitta, olkaatte hyvät:

Marimenten toimituksen haavematkakohteet TOP 5

1. Dubai

2517654178_52ec38e581_o

Täysin man-made eli pääasiassa intialaisten, pakistanilaisten ja filippiiniläisten raskaan työväenluokan sankareiden rakentama, moderni kaupunki keskellä Arabiemiraattien aavikkoa. Mitä kiehtovaa tässä on? Dubain imago ja brändäys ökyrikkaiden bling-bling-lomakeitaana haastaa kokeilemaan, miten reissun kyseiseen kaupunkiin saisi rakennettua budjettiversiona. Uskon tämän olevan täysin mahdollista, sillä jo nyt esimerkiksi Norwegianilla löytyy välillä edullisia tarjouslentoja kyseiseen kohteeseen. En erityisemmin pidä luokittelusta, mutta näin naispuolisena reissaajana minua myös kiinnostaa yksinmatkaavan naisen asema arabimaassa; Dubai tosin lienee sangen moderni ja turvallinen kelle tahansa järki päässä palloa tallaavalle.

2. Rooma

rome

Olen jo kerran käynyt Ikuisessa Kaupungissa, mutta aika ajoin Italia-kuume nostaa päätään, ja haluaisin Roomaan opiskelemaan ihanan soljuvaa italian kieltä vähän pitemmäksi aikaa. Välillä ajattelen, että italia on jopa kauniimman kuuloista kuin espanjan kieli, vaikka käytännöllisesti katsoen olisi hyödyllisempää osata espanjaa, jota puhutaan maailmalla reippaasti runsaammin kuin italiaa. Mutta silti – tarvitseeko kaikkea aina tehdä siksi, koska se on järkevää? Kysynpähän vaan ;)

3. Toronto

Toronto Yonge-Dundas Square

Luin uusimmasta MeNaiset-lehden matkailuosiosta mielenkiintoisen artikkelin Torontosta, joka on kirjoituksen mukaan täysin aliarvostettu ja parhaimmillaan kuin yhdistelmä New Yorkia, Bangkokia, Berliiniä ja Milanoa. Jos nämä kaupungit saa kaikki kerralla samassa paketissa, niin haluaisin ehdottomasti nähdä kyseisen paikan, josta minulla ei ole oikein muita mielikuvia kuin kiireinen, hajuton ja mauton bisneskaupunki. Jos joku teistä lukijoista asuu tai on käynyt Torontossa, älkää missään nimessä loukkaantuko noista mietelmistäni! Haluaisin nimenomaan käydä kaupungissa paikan päällä todistamassa ne vääriksi :)

4. Bournemouth

6897647595_b81bd0833e_b

Täällä on kuulemani mukaan Englannin Riviera, iso, hieno hiekkaranta ja sateettomat kesät. Bournemouth kiinnostaa minua myös yliopistonsa vuoksi, joka on matkailun saralla yksi Euroopan arvostetuimpia ja josta on lähtöisin muun muassa johtava kansainvälisen matkailualan joka opiskelijan raamattu ‘Tourism Principles and Practice’. Olisi aivan huippua opiskella Bournemouthin yliopistossa matkailualan maisteritutkinto, sillä valinnanvaraa on jopa seitsemän eri suuntautumisaiheen verran, aina tapahtumamarkkinoinnista kestävään matkailuun. Ehkä tänne vielä joskus?

5. Australia / Uusi-Seelanti

2553570276_1106779499_b

Kaikki muut tämän postauksen haavekohteet on olleet kaupunkeja, mutta laitoin nämä maiden nimillä siksi, koska haluaisin tehdä jommassa kummassa (tai kummassakin?) Working Holiday-reissun, eli työtä ja lomaa yhdistettynä sopivassa suhteessa. Aikaahan mulla on tässä vielä huikeat kolmisen vuotta, sillä WH-viisumia voi hakea 30 ikävuoteen asti.

Nyt jälkeenpäin näin tarkemmin ajateltuna, tuo numerointijärjestys ei välttämättä kuvaa näiden haaveiden tärkeysjärjestystä, vaan enemmänkin mieleenpälkähtämisjärjestystä.

Millaisia matkahaavekohteita teillä on mielen päällä juuri nyt? Nyt saa luvan kanssa avautua ja jakaa mietteitä ! :)

Kuvat: Creative Commons / Flickr: Theodore Scott, Pedro Szekely, Manuel Martín, Corey Leopold

Kirjoittamaan inspiroi Travel Is -video, joka kuvaa hienosti sitä, mitä matkailu parhaimmillaan on, taustamusiikkinaan Spirits of the Red City – Mine

Eng: My dream destinations top 5 at the moment: Dubai, Rome, Toronto, Bournemouth and Australia/New Zealand.

Saatat myös pitää näistä

39 Kommenttia

  • Vastaa Laura/My post-University Life elokuu 26, 2014 at 15:09

    Mä voisin ainakin suositella Torontoa kaupunkikohteena hyvin – se on kaunis, vähän boheemi (ainakin tietyt alueet) ja sieltä löytyy vaikka mitä nähtävää ja koettavaa. Mä ihastuin kaupunkiin silloin kun olin Kanadassa vaihdossa ja voisin hyvin lähteä sinne uudestaan.

    Hyviä matkahaaveita sulla, voisin itsekin lähteä kaikkiin noista kohteisiin.

    • Vastaa Mari elokuu 26, 2014 at 22:36

      Kiva kun kommentoit Laura! :) Tuosta mainitsemastasi Toronton boheemista puolesta tuli mieleen Kensington Market, josta oli kuva siinä lehtiartikkelissa mitä luin: värikkäitä, vähän hassun näköisiä pikkutaloja. Mulla tuli niistä mieleen Istanbulin vanhankaupungin pikkuiset, räikeän väriset rakennukset, joihin ihastuin siellä heti ensisilmäyksellä.

      • Vastaa Annika elokuu 27, 2014 at 11:35

        Joo, juurikin Kensington Market oli mun lemppari! Ehkä senkin takia, että siellä myytiin chileläisiä empanadoja ja argentiinalaista yerbaa mateta varten :P

        • Vastaa Mari elokuu 27, 2014 at 12:33

          Mmm, empanadoja! Kyllä noille markkinoille on vielä joskus pakko päästä! :)

  • Vastaa Annika - Tarinoita Maailmalta elokuu 26, 2014 at 15:15

    Oi joi, hyvältä kuulostaa! Johan oli jännä kuva Torontosta, melkein tulee itsellekin fiilis että pitäisi vihdoinkin käydä siellä :D

    Ja ihan sama ongelma on myös mulla ollut; italia vs espanja..Onhan se italian kieli nyt vaan nätimpää, ei siitä pääse yli eikä ympäri! Ei olis yhtään hullumpi vaihtoehto lähteä opiskelemaan italiaa Roomaan :D Ja Australia & Uusi Seelanti, oih voih..Haaveilu jatkukoon!

    • Vastaa Mari elokuu 26, 2014 at 22:40

      Nähtävästi Toronto on ihan suositeltava piipahduspaikka, ja ei taida olla kovinkaan kaukana Ottawasta :)

      Italian kieltä ois niin ihana opiskella etenkin natiivissa ympäristössä, vaikka edelleen ja aina vaan muistelen lämmöllä myös Murasen Veijon tunteja amk:ssa! :) Se on vaan niin ylitsepääsemättömän kaunis kieli (ja harmillisen unohduksissa nykyään kun ei tule pahemmin ylläpidettyä).

  • Vastaa Katja elokuu 26, 2014 at 15:24

    Ihana haavepostaus. Olen juurikin samanlainen, että haaveilen oikeastaan aivan kaikista eteentulevista kohteista. Lukee jotain juttua ja tulee se “tuolla olis kiva käydä” heti ensimmäisenä mieleen.

    Dubaista on pakko sanoa, että jollain oudolla tavalla pidin siitä todella paljon ja haluaisin tutkimaan enemmän Arabiemiraatteja ja sen lähimaita. Naisena maa oli helppo kunhan pukeutuu vain asiallisesti. Siellä kun näkee niitäkin turisteja, jotka oikeasti vetelee shortseissa eikä tajua nolaavansa itseään.

    Ja nyt muuten haluan Torontoon. :D Tuo sun kuvaus kuulostaa melko huipulle.

    • Vastaa Mari elokuu 26, 2014 at 22:53

      Kiitos Katja! Mut on kans liiankin helppo saada innostumaan lähes mistä vaan matkakohteesta – helpompi ois luetella ne, mihin en jostain syystä haluaisi, sillä se lista ei ole kovinkaan pitkä :)

      Mukava kuulla, että Dubaissa pärjää naisena hyvin asiallisella pukeutumisella. Dubain lisäksi mua kiinnostaa myös Abu Dhabi ja Qatar, jotenkin ne olisi täysin erilaisia matkakohteita kuin missä tähän mennessä oon käynyt.

      Meiän pitää kuule lähteä vaikka porukalla käymään joku kerta ihan asioikseen Torontossa, nyt kun useampi näyttää olevan kiinnostunut siitä! ;)

  • Vastaa Elina / Narulelu maailmalla elokuu 26, 2014 at 16:10

    Kivoja kohteita, eikä liian kaukaisia tai vaikeasti toteutettavia paikkoja :) Kolme ekaa + Australia käytynä ja ei ole Aussien voittanutta. Sinne takaisin pääsystä haaveilen. Samoin haaveissa siintää Galapagos saaret ja ties mitä kaikkea kaukaista.

    Toronto oli mun mielestä kiva kaupunki, mutta ei mulle ainakaan jäänyt mitään hinkua sinne takaisin. Toisaalta oltiin siellä vain pari päivää, joten visiitti oli aika pintaraapaisu. Voisin kuitenkin kuvitella, että jos sitä ylimainostetaan tuolla tavalla noiden neljän kaupungin sekoituksena, niin vastassa on ennemminkin pettymys kuin upea elämys :D

    • Vastaa Mari elokuu 26, 2014 at 23:52

      Vau, Galapagossaaret olisi jotain todella eksoottista (ja kallista varmaan myös, mutta jos sitä kerran elämässä.. :) )

      Melko mahtipontinenhan tuo Toronton kuvaus oli, mutta ainakin herätti runsaasti mielenkiintoa kaupunkia kohtaan, joka ei aiemmin ole mitenkään erityisemmin sytyttänyt. Nyt kun odotukset on noin korkealla, niin tietynlainen pettymysvaara on kyllä olemassa :)

  • Vastaa Kthetraveller elokuu 26, 2014 at 16:24

    Voi kihveli, mulla on niin monta kohdetta etten pysty erittelemään. Haluaisin reissata lähestulkoon kaikkialle. Pistetään nyt kuitenkin tähän lyhyesti ja ytimekkäästi Seychellit, Malediivit, Uusi-Seelanti ja joku hienostojuna-ajelu Etelä-Afrikassa tai Skotlannin nummilla.

    • Vastaa Mari elokuu 26, 2014 at 23:54

      Oi, ihania matkahaaveita sinullakin! Ja on ihan totta, että äkkiseltään on suorastaan hankala lähteä erikseen listaamaan, mihin haluaisi, kun tuntuu, että maailmassa on niin paljon nähtävää ja koettavaa ja sellaisia paikkoja, jonne haluaisi.

  • Vastaa Laura R. elokuu 26, 2014 at 16:57

    Aah, tiedän niin tuon alussa kuvaamasi tunteen! :D Mulla top femma (ei välttis tärkeysjärjestyksessä) on tällä hetkellä New York, Islanti, Trans-Mongolian junareissu oheisstoppeineen, surfhenkinen roadtrip Ranskan ja Espanjan rannikoille, ehkä Portugaliin saakka ja Kanada, erityisesti Vancouver/Vancouver Island. Niin ja uus USA-roadtrip… Hups, tuli kuusi :)

    Just hei tänään näin kun Äkkilähdöt.fi mainosti Twitterissä Bubain äkkilähtöä jollain 289€:lla! ;)

    Ja Ausseja & Uutta-Seelantia voin suositella erittäin lämpimästi, erityisesti just koettuna WH:n kautta :)

    • Vastaa Laura R. elokuu 26, 2014 at 16:57

      Bubai, niin just… :D

      • Vastaa Laura R. elokuu 26, 2014 at 17:03

        Ja piti ihan tarkistaa niin se olikin vain 259€ se äkkilähtö! Mut se olikin Rantapallon matkahaun kautta ja lennot tais joka tapauksessa olla Norwegianin.

        • Vastaa Mari elokuu 27, 2014 at 00:31

          Hahaa Laura, hieno lista ja noin siinä käy kun vauhtiin pääsee, lista sen kun vaan kasvaa ja kasvaa! :) Trans-Mongolian junareissu kuulostaa ihan mielettömältä, niin kuin kyllä nuo kaikki muutkin kohteet ja haaveet.

          Mun Dubai-kuume nousi kans entisestään kun katoin nimenomaan noita Rantsun sivuilla mainostettuja Norskin lentoja! 259e ei ois enää paha hinta, tosin kun katoin itelleni sopiville matkapäiville niin hinta pomppas aika reippaasti satasella ylöspäin :P Nooh, haaveillahan saa aina, ja kyllä sinne pitää vielä joskus päästä! Kuten myös Uuteen-Seelantiinkin! ;)

  • Vastaa Annika elokuu 26, 2014 at 17:00

    Näistä kaupunkikohteista tunnen vaan Torontoa ja ihastuin siihen kyllä tosi paljon. Käytiin siellä muutaman kerran lyhyillä reissuilla siinä lähellä vaihtovuotta viettäessä. Mun mielestä Toronto oli just sellanen sopiva, pienempi versio NYCiä, pienisuuri-kaupunki, jossa voisin hyvinkin kuvitella joskus asuvani :)

    Australiassa oon viettänyt aikaa vaan Sydneyn huudeilla ja Melbournessa, joten sinne kyllä lähtisin tutkimaan maata lisää. Juuri tässä muutama päivä mietin kans, että 3 vuotta vielä olisi aikaa tuota WH-viisumia hakea :D

    • Vastaa Mari elokuu 27, 2014 at 10:19

      Pienisuuri-kaupunki kuulostaa just symppikseltä ja helposti lähestyttävältä paikalta :) Lukemani mukaan osa New Yorkin kaupunkiin sijoittuvista leffoista on kuvattu Torontossa, koska se muistuttaa Nykiä mutta siellä on edullisempaa kuvata kohtauksia.

      Oon kans pyöritellyt jo monta vuotta tuota WH-mahdollisuutta, eikä tällä hetkellä oikein mikään ylitsepääsemätön estäisi toteuttamasta sitä. Hieno tilaisuushan se olisi, nyt vielä kun ehtii! :)

  • Vastaa Teea elokuu 26, 2014 at 17:08

    Ihana teksti <3! Matkahaaveista on aina kiva kuulla, samalla sitä voi haaveilla itsekin :D. Mielenkiintoisia paikkoja sulla tässä!

    Haaveilin kanssa aiemmin, että lähtisin joko Ausseihin tai Uuteen-Seelantiin WH-viisumin turvin. Nyt riittäisi kuitenkin ihan pelkkä lomailukin, varsinkin Uusi-Seelanti kiehtoo kovasti! Mullakin olisi enää se pari vuotta aikaa hakea sitä viisumia :D

    Tulin juuri kirjastosta. Sieltä lähti mukaan kirja Etelä-Afrikasta. Se kiehtoo tällä hetkellä kovasti. Mutta onhan noita haaveita. Olet kyllä oikeassa, vaikka matka olisi jo tiedossa niin mulla ainakin se nostattaa vaan enemmän matkakuumetta. Sitä haluaisi samantien varata viisi muuta matkaa rinnalle :D.

    • Vastaa Mari elokuu 27, 2014 at 10:29

      Kiitos Teea! <3 Musta tuntuu aina samalta kun luen muiden listoja, että mäkin haluan tuonne, tuonne ja myös tuonne!

      Meitä näyttäisi useampi olevan täällä, joka miettii tuota WH-viisumia nyt kun vielä ehtii – eiköhän lähdetä kaikki halukkaat yhellä kertaa sinne? ;) Oon tosin itekin puntaroinut, että haluanko sinne oikeasti töihin vai pelkästään ihan vaan lomalle…

      Etelä-Afrikkaa ois huippua käydä myös tutkimassa jossain vaiheessa! Siellä on pikku pikku pingviinejä, joita haluaisin tarkkailla ja vähän kuvailla <3 :) Mulla on myös tapana käydä kirjastossa edelleen lainaamassa matkaoppaita ja lukemassa matkalehtiä, vaikka nykyään suurin osa reissuinspiraatiosta taitaa löytyä netistä ja muista blogeista. Ja niin kun tuossa todettiinkin, ennen kun on tullut edellisestäkään reissusta takas niin on jo seuraava usein laitettuna varaukseen :)

  • Vastaa matleena elokuu 26, 2014 at 17:59

    hei nyt täytyy sanoa mari että ihana blogi! oon tätä seuraillu siitä asti kun äiti vinkkas ja sulla on ihania juttuja!

    olin ite australiassa tänä kesänä ja aion puhkea kaikkien haaveet ja kertoa että ihan pettymys koko paikka! ehkä toimis jos oisin 20v ja haluaisin vaan surffata ja bilettää, mutta ihan kulttuurityhjiö ainakin mun silmissä… mee vaan muualle! :P ja eurooppalaisista hedelmänpoimijista yms siellä puhuttiin vähän samaan tyyliin kun meillä marjanpoimijoista.

    mutta mä oon lähössä peruun kuukauden päästä ja koitin selailla, että ootko kirjottanu siitä, mutta en ainakaan löytäny. sähän olit espanjan kurssilla jossain ja oot kirjottanu aika paljon latinalaisesta amerikasta, niin mietin et oisko jotain yleistä postausta latinalaisessa amerikassa matkustelusta olemassa? en osaa jotenkin hakea. :(

    t. matleena lukion ranskan kursseilta, way back!

    • Vastaa Mari elokuu 27, 2014 at 10:48

      Kiitos Matleena, ihana kun kommentoit ja oot seuraillut blogia – on aina tosi kiva kuulla positiivista palautetta omista kirjoituksista!

      Harmi että sun Australian kokemus oli vähän pettymys. Ehkä sillä maalla on niin suuri ja vahva imago matkakohteena, että jos ei sen kaiken hehkutuksen mukaiset odotukset täytykään, niin siitä voi seurata pettymys. Oon kuullut maasta monenlaista mielipidettä, ja miettinyt myös miten siellä suhtaudutaan vähän vanhempiin WH-reissaajiin, jotka ei ole enää parikymppisiä.

      Ihan huippua kun oot lähössä Peruun! En ole ite vielä päässyt käymään siellä, mutta ehdottomasti joskus haluan sinne, ihan jo Machu Picchun ja laamojen takia :) Mä olin tosiaan espanjan kurssilla Meksikossa ja siitä kirjottelinkin aika paljon blogiin. Niitä kirjotusaiheita voi selailla blogin oikeassa reunapalkissa vähän alempana olevasta “Näistä kirjoitan”-otsikon alta, tai sitten hakutoiminnolla, joka löytyy myös oikeasta sivupalkista. Kerro jos ei onnistu niin voin opastaa tarkemminkin :) Meksikon lisäksi mulla löytyy Lattareista Costa Rica ja Nicaragua, ja nyt tulevan Brasilian reissun jälkeen ajattelin tehdä jonkin yleisen postauksen Latinalaisessa Amerikassa reissaamisesta (hyvä idea, kiitti!).

      P.S. Muistan vieläkin sen ihan ekan lukion ranskan tunnin, kun olin alussa niin pihalla kaikesta :D Onneksi oppimisen taso nousi siitä pikkuhiljaa.

    • Vastaa Elina / Narulelu maailmalla elokuu 27, 2014 at 18:04

      Jos saan änkeä tähän, niin mun blogista löytyy Perusta juttua. Käytiin siellä helmikuussa. Nimestä klikkaamalla pääsee suoraan blogiin :)

      • Vastaa Mari elokuu 28, 2014 at 10:40

        Hei kiva kun vinkkasit Elina, mäkin voin käydä kurkkaamassa Peru-juttuja! :)

  • Vastaa Katariina K. // la dolce vita elokuu 26, 2014 at 18:11

    Just ajattelin eilen, että pakko tehdä jossain vaiheessa blogiin matkahaave -postaus :D Meillä kanssa on toi Dubai ja Australia, mutta muita lueteltavia on ainakin Malediivit, Ranska ristiin rastiin, Japani koko loppuelämän kodiksi… :D Näitä riittäis pitkä lista!

    • Vastaa Mari elokuu 27, 2014 at 10:58

      Kiva kun kommentoit Katariina K.! Hienolta kuulostaa sinun haavelista, ja jään innolla odottelemaan jos teet vastaavanlaisen postauksen – muiden listoja on kiva lukea ja itsekin inspiroitua. Mulla myös nuo kaikki mainitsemani paikat ois sellasia, joissa voisin kuvitella viihtyväni pitempäänkin, kuin vain lomareissun verran.

  • Vastaa Tiina, Kinttupolulla elokuu 26, 2014 at 18:21

    Voihan runsaudenpula! Kun haluis tallata maailman kaikki polut, mutta onhan nuita yksittäisiä välähdyksiäkin käynyt mielessä, joista onneksi yksi toteutuu syksyllä :)
    Australia ja Uusi-Seelanti hotsittais myös kovasti, mutta meikäläisellä tais mennä jo aika umpeen työviisumin suhteen pari vuotta sitten ;)
    Jotenkin mua kiinnostaa tällä hetkellä myös matkakohteiden lisäksi tuo matkanteko, eli millä sitä reissua taitetaan. Haluaisin joskus tehdä jonkun superpitkän vaelluksen vaikka jonkun Euroopan maan halki tai pyöräillä maailman ympäri. Heh, että ehkä mä saan jatkaa tätä haaveilua vielä hautaan asti :D

    • Vastaa Teea elokuu 26, 2014 at 21:52

      Oi, vaellus jonkun maan halki! Ja en kyllä epäile hetkeäkään ettetkö sä joskus lähtisikin polkemaan maailman ympäri pyörällä! Olis just sun juttus :)

      Itse haaveilen myös siitä, että kulkisin pidempiä matkoja kävellen tai pyörällä ja vaeltaisin vaikkakin jonkun Euroopan maan halki. Erityisesti Saksassa ja Briteissä haluaisin liikkua kävellen kylästä toiseen! Saa nähdä minä kesänä jomman kumman toteutan ensin, vaikka sitten alkuun pienemmässä mittakaavassa :). Myös pidemmät matkat skootterilla / mopolla olis hauskoja :D. Roadtrip auton sijasta siis mopolla on unelma!

      • Vastaa Mari elokuu 27, 2014 at 12:31

        Vastaan tähän samaan teille molemmille Tiina ja Teea :)

        Pyöräily maailman ympäri tai vaellus jonkin maan halki ois aika mielettömiä ideoita, samoin matkanteko auton sijasta vaikka skootterilla! :) Itse matkanteko tosiaan on harmillisen aliarvostettua, ja monet tuntuvat ajattelevan, että tärkeintä olisi päästä mahdollisimman nopeasti kohteeseen, että siellä olemiseen jää enemmän aikaa.

        Kuitenkin monesti juuri tuossa siirtymävaiheessa paikasta A paikkaan B sattuu ja tapahtuu, ja silloin tulee niitä ikimuistoisia tarinoita, joita muistellaan vielä vanhoina mummoina kiikkustuolissakin :) Toki jos matkan aika on rajallinen, niin se on asia erikseen. Joskus olisi ihanaa matkata ihan ajan kanssa, hitaasti edeten ja vaan nauttia joka hetkestä, maisemasta, pysähtyä jos siltä tuntuu. Hidas matkailu kiinnostaa :)

  • Vastaa Jerry / Pako Arjesta elokuu 27, 2014 at 10:14

    Tällaisia postauksia on aina niin kiva lukea :). Ehkä pitää harkita tämän idean pöllimistä ja tehdä omakin postaus aiheesta (sinun postauksesi tietysti linkitettynä) ;). Mutta sanon ehdottomasti sen, että asioita ei pitäisi tehdä aina järjen perusteella vaan mieluummin sen oman fiiliksen mukaan! Siispä lähde sinne Italiaan vaikka saman tien :).

    Kanada ei ole aiemmin oikein kiinnostanut minua, mutta viime aikoina sekin on jostain syystä ottanut paikkansa “to travel” -listallani :). Siispä Toronto olisi mielenkiintoinen kokemus aivan varmasti (niin kuin nuo muutkin esittelemäsi kohteet).

    • Vastaa Mari elokuu 27, 2014 at 13:50

      Kiva kun tykkäsit lukea Jerry ja ehdottomasti suosittelen tämän idean “pöllimistä”, sillä myös minusta on kiintoisaa lukea muiden haavelistoja :) Ja kiitos kannustuksesta, oon myös ihan samaa mieltä, että jos kaikki päätökset tehtäisiin aina vaan järjen varassa, niin moni hieno asia jäisi kokematta!

      Minuakaan ei Kanada ole hetkauttanut sen suuremmin, ennen kuin hyvä ystävä muutti sinne asumaan. Ottawa on tosi symppis etenkin noin pääkaupungiksi, ja nyt viime aikoina on kielen päällä tosiaan ollut Toronto.

  • Vastaa Rimma elokuu 27, 2014 at 10:50

    Huikeita haaveita! Etenkin Uusi-Seelanti on kyllä niin älytön, että voin erittäin lämpimästi suositella!

    Täällä haaveillaan nyt jostain syystä pohjoisesta :D Kuten Islanti, Huippuvuoret, Alaska… Ja se meidän perheen kestohaave liittyy Siperiaan ja Mongoliaan, mutta se on täytynyt hetkeksi kuopata mahatyypin takia. Ehkä seuraava realistinen kohde on tosiaan tuo Islanti, mutta nähtäväksi jää :)

    • Vastaa Mari elokuu 27, 2014 at 14:06

      Ihanaa Rimma kuulla, että Uusi-Seelanti on suositeltavissa, kyllähän sinne on jossain välissä päästävä!

      Äkkiseltään tulisi mieleen, että aurinkoisen kuumalla kesällä olisi ollut jotain vaikutusta noihin viileämpiin haavekohteisiin pohjosessa? ;) Siperia ja Mongolia ois jotain todella eksoottista ja erilaista, ja varmaan ihan mieletön kokemus. Ja kunhan mahatyyppi vähän kasvaa ja kehittyy, niin voi hänellekin alkaa näyttää pikku hiljaa maailmaa :) <3

  • Vastaa Sofia elokuu 27, 2014 at 20:50

    Toronto ja ehkä Kanada yleensäkin on alkanut kipuilemaan mun listoille myös; kiehtoo myös Yhdysvaltojen pohjoisimmat osat. Sulla onkin mukava erilaisia kohteita listalla, toivottavasti pääset toteuttamaan! :)

    • Vastaa Mari elokuu 28, 2014 at 10:39

      Hienoa Sofia, lisää kannatusta Kanadalle! :) Halusin tehdä tuon listan selkiyttääkseni ihan itellekin, mistä oikein haaveilen. Siitä kun nyt valitsisi yhden ja lähtisi jossain järjestyksessä toteuttamaan.

  • Vastaa Inka elokuu 28, 2014 at 15:29

    Ihania haaveita ja ihana postaus, sillä mikä on oikeasti parempaa kuin reissuista haaveilu? Okei no tietty se ite reissaaminen mutta kyllä tääki menee aika korkealle! Mua kiinnostaisi myös Dubai ihan sikana, vaikka siellä ei varmaan hirviönä mitään aitoa olekaan. Lähi-itä kiinnostaa muutenkin ihan sikana, ja sielä olIs kiva käydä muuallakin kuin vaan Libanonissa. Vielä joskus!

    Ja täytyy muuten sanoa että oon ollu kerran kielikurssilla Bournemouthissa kolme viikkoa ja se kaupunki on kyllä symppis!

    • Vastaa Mari elokuu 29, 2014 at 13:24

      Kiitos Inka! Aina välillä haluan ottaa ihan omaa aikaa tuohon reissuhaaveiluun, koska jo pelkästään leikittely kiinnostaviin kohteisiin matkaamisesta vaan on yksinkertaisesti niin huippua :) Lähi-Itä todellakin kiinnostaa, ehkä myös siksi, kun en tiedä kovinkaan paljoa sen suunnan maista.

      Ja Bournemouth ois musta ihan paratiisi, ja kesä ja rantakelit jatkuis siellä vielä pitemmälle syksylle ku Suomessa! ;)

  • Vastaa Nella Kaukokaipuu elokuu 29, 2014 at 15:42

    Ihania haaveita <3 Pitäisiköhän tällainen toteuttaa sun inspiroimana itsekin.. Taidan tehdä sen ja linkkaan sut sitten samaiseen kirjoitukseen. .)

    Mä olen käynyt Roomassa niin monta vuotta sitten, etten muista siitä kovin paljon mitään. Mutta muuten ihanilta näyttävät kaikki kohteet!

    • Vastaa Mari elokuu 31, 2014 at 20:39

      Kiitos Nella! <3 Teehän ihmeessä myös oma haavelista, niin jatketaan matkaideoiden ja -inspiraation jakamista!

      Mulla Italian kohteista Rooma on tuoreimpana mielessä parin vuoden takaa, mutta muuten Italiassa olosta ja asumisesta alkaa olla jo liiankin monta vuotta.

    Vastaa