Pallontallaajat.net
Valikko
Uncategorized

Tämän vuoden tulevia reissuja

huhtikuu 18, 2014

Pääsiäisterkkuja täältä Kajjjaanin lintukodosta äiskän patojen ääreltä!

Olen tässä kevään korvalla kaikessa hiljaisuudessa onnistunut varailemaan tälle vuodelle jälleen parit lennot ja majoitukset, ja nyt olisi varmaan ihan ajankohtaista jakaa täällä blogissakin tulevat reissukuviot, joista olen jo aika innoissani!

Ensimmäinen reissu starttaa jo ensi kuussa, sillä toukokuun viimeisellä viikolla suuntaan viideksi päiväksi tähän Euroopan ja Aasian rajalla sijaitsevaan, mystiseen kaupunkiin:

istanbul2

Kuka arvaa mikä kaupunki on kyseessä?

Aivan, tämä naisen reissutennarit suuntaavat kohti Istanbulin idän ja lännen sekoituksen metropolia, tutkimaan basaarien hulinaa sekä Bosporinsalmen merellistä meininkiä. Kelit pitäisi toukokuun loppupuolella olla jo ihan lämpösiä siellä päin maailmaa, joten toivon mukaan saan myös vähäsen nauttia auringosta lomallani.

istanbul3

Toinen tämän vuoden reissu ajoittuu puolestaan lokakuulle. En ollut yhtään ajatellut lähteväni jo syksyllä minnekään kauemmas, mutta kun sain tiedon Iberian lentoyhtiön hinnoitteluvirheellisistä lentolipuista, joilla pääsi Espanjasta Etelä-Amerikkaan 220 euron köykäiseen polkuhintaan, eivät reissukuumeiset sormeni vaan pystyneet vastustamaan paria klikkausta, joiden päässä unelmareissu Brasiliaan Rio de Janeiroon siinsi!

rio-de-janeiro

Lentoliput Malaga – Rio de Janeiro – Pariisi polttelevat siis virtuaalisesti takataskussa ja kipunoivat jännitystä syksylle :) Kesäisten jalkapallon MM-kisojen jälkeen (jotka varmaan nostattaa Marimenten toimituksen brassikuumetta entisestään!) ja ennen Brasilian varsinaista matkustuskautta piipahdan tutkimassa samban, caipirinhan ja Havaianas -flip flopien reunustaman rantakaupungin menoa.

rio02Lentoliput kourassa olo on taas tietenkin aivan hyperonnellinen ja kiitollinen siitä, että tällaisten reissujen toteuttaminen on ylipäätään mahdollista. (Nimim. Ylitöitä suunnitellessa…)

Nyt haluaisinkin mieluusti kuulla, onko joku teistä joskus käynyt näissä maissa tai kohteissa? Minulle nämä kohteet ovat aivan uusia ja myös siitä on aikaa, kun olen ollut reissussa maissa, joiden kieltä en puhu lainkaan.

Kaikki vinkit ja neuvot  sekä yleinen henkinen tuki ovat lämpimästi tervetulleita! :)

(Kuvat täältä, täältä, täältä ja täältä)

Eng: Just revealing here my next travel plans, which include visiting Istanbul, Turkey in May for five days and getting some Brazilian heat in Rio de Janeiro for a week in October. Feeling super excited and thankful for being able to implement trips like these!

 

Saatat myös pitää näistä

23 Kommenttia

  • Vastaa Jerry / Pako Arjesta huhtikuu 18, 2014 at 23:25

    En ole itse käynyt Riossa, mutta isäni kävi siellä joitain vuosia sitten. Hän tykkäsi siitä kyllä kovasti, mutta sanoi, että kaupunki on oikeasti vaarallinen. Kannattaa siis miettiä, missä kulkee ja kenen kanssa.

    National Geographicil ohjelma “Scam City – Huijarien kaupunki” käsitteli yhdessä jaksossa juuri Rioa. En sano näitä asioita pelotellakseni, mutta siellä erityisesti taksihuijaukset ovat todella yleisiä. Sen lisäksi juomien “piristäminen” on paha ongelma. Kaiken kukkuraksi väärennettyä rahaa saa jopa automaateista nostettaessa, joten kannattaa olla melko tarkkana :P.

    Kuitenkin Rio on varmasti ainutlaatuinen ja mielettömän upea kaupunki :). Halusin vain hieman varottaa, koska itse olen miettinyt matkustavani sinne joskus ja pidän noita tietoja melko hyödyllisinä.

    Se on mahtava tunne, kun on tuollaisia matkoja luvassa :)

    • Vastaa Mari huhtikuu 19, 2014 at 15:01

      Kiitos Jerry vinkeistä ja varoituksen sanoista! Olen myös kuullut Riosta jos jonkinlaista mielipidettä suuntaan ja toiseen ja edessä onkin nyt aika paljon taustatyötä, miten koittaa välttää ne pahimmat kompastuskivet. Olen myös katsonut pari jaksoa Scam Citya Las Vegasin ja Thaimaan turistihuijauksista, ja sitä katsoessa tulee vähän sellainen olo, ettei mihinkään kannattaisi lähteä, kun lähestulkoon joka maailman kolkassa tapahtuu niin törkeää turistien kusetusta.

      Aivan kaikkeenhan ei reissun aikana pysty varautumaan, mutta maalaisjärkeä koitan pitää yllä ja kai siinä tarvitaan hitusen hyvää tuuriakin, ettei yksinkertaisesti satu väärään aikaan väärään paikkaan. En kuitenkaan kulje ulkomailla laput silmillä pelätäkseni kaikkea mahdollista, mutta olen silti mieluummin vähän vainoharhainen kuin sinisilmäinen! ;)

      • Vastaa Jerry / Pako Arjesta huhtikuu 20, 2014 at 00:33

        Eipä kestä :). Juuri erityisesti Riosta tuli tuollainen olo, kuten sanoit. Scam City saa nimittäin todella monet kaupungit vaikuttamaan vaarallisilta ja kamalilta, vaikka ne eivät välttämättä ole sitä. Kuitenkin siitä ohjelmasta on hyvä oppia ne pahimmat turistihuijaukset ja vältellä niitä.

        Maalaisjärjellä pärjää pitkälle :). Yksinkertaisuudessaan on vain todella tarkka taksien suhteen ja pitää baareissa juomiaan silmällä koko ajan. Noilla kahdella vinkillä pärjää maassa kuin maassa ;)

  • Vastaa Annika - Tarinoita Maailmalta huhtikuu 18, 2014 at 23:27

    Aivan huippuja nuo molemmat reissut!! Vinkkejä ei kyllä ole antaa, muuta kuin että muista hakea viisumit ajoissa! Jos niitä tarvii..? Innolla odotan juttuja näistä kohteista, ainakin Istanbul siintää omissakin matkahaaveissa. Ja ehkä sä onnistut myymään mulle tuon Rionkin kohteena ;)

    • Vastaa Mari huhtikuu 19, 2014 at 15:05

      Menin nyt ihan varsin vielä tarkistamaan, että suomalainen ei tarvi näihin kohteisiin viisumia alle 90 päivän reissuille, mutta nykyään Turkkiinkin matkustaessa pitää kuulemma olla passi voimassa 6 kk maastapoistumisen jälkeen, kun ennen oli vain 3kk.
      Katotaan jos saisin sutkin innostuu Riosta – Meksikon suhteen olin tuossa vähän aikaa sitten huomaavinani ihan positiivisia merkkejä..? :)

  • Vastaa Maarit Johanna huhtikuu 18, 2014 at 23:58

    Vaude vaude! Pysytään kanavalla :) Riosta ainakin kiinnostaa lukea tarinointia.

    • Vastaa Mari huhtikuu 19, 2014 at 15:07

      Jee hyvä hyvä Maarit Johanna, raporttia seuraa Riosta sitten lokakuun huitteilla! :)

  • Vastaa Jenni huhtikuu 19, 2014 at 04:01

    WOW, niin kade!!!! Mulla on Kanadalais-Brazilialainen kaveripariskunta jotka on muuttamassa Braziliaan täältä joten kysyn vinkkejä. Mää oon ite käyny brasseissa mutta en Riossa, ja Rion vaarallisuudesta oon itsekki kuullu. mutta kyllä fiksuna matkaajana varppina pärjää kun on faktat tiedossa. Itellä Brazilian slummit ja katulapset ahdisti aikalailla, mutta en ollu ikinä käynyt missään missä ihmisten elintasot erot oli niin suuria. En malta odottaa lukea sun matkakokemuksia ja etenkin nähdä kuvia! Toi Istanbul on varmasti mahtava ja mulle tälläsellä historia nörtilel mikä dream come true!! No onneksi itelläkin on suomen reissun liput hankittuna muuten kyllä oisin kateudesta ihan vihreänä! Mahtavaa että pystyt noin matkustelmaan!!

    • Vastaa Mari huhtikuu 20, 2014 at 23:05

      Kiitos Jenni, oispa kiva kuulla tämän kanadalais-brasilialaisen pariskunnan vinkkejä noin Brasiliaan yleensä! Mua tietty vähän jänskättää molemmat tulevat matkakohteet, mutta enemmän oon luonnollisestikin innoissani kuin peloissani! ;) Ja historiasta puheen ollen, eräs tuttuni tiesi vinkata, että jopa suomalaiset olisi joskus olleet taistelemassa Bosporinsalmella – täytynee nähtävästi alkaa paneutua tähän historiaosuuteen vähän lisää! Ja hei millon oot(te?) tulossa käymään Suomeen??

  • Vastaa Sofia huhtikuu 19, 2014 at 09:51

    Kolmen j:n Kajjjaani ;) Itse en päässyt Kainuuseen pääsiäiseksi tällä kertaa, mutta etäpeukutan täältä Oulusta! Mahtavia reissuja tulossa, mulla on kans haaveissa Istanbul vaikka Turkkiin esim. rantalomalle en lähtis varmaan kirveelläkään… tuossa kaupungissa on vaan jotain kiehtovaa, innolla odottelen siis postuksia! :)

    • Vastaa Mari huhtikuu 20, 2014 at 23:09

      Kiitti Sofia peukuista! Ja Ouluhan on aina hyvä vaihtoehto Kajjjaanille ;) Mua ei myöskään erityisemmin ole koskaan kiehtoneet Turkin rantalomakohteet, vaikka ymmärrän kyllä myös miksi niin monet niihin matkaavat. Istanbul kuitenkin kiinnostaa niin kulttuurin, historian kuin yleisen ilmapiirinsä vuoksi, ja toivon että reissun jälkeen on monta uutta tarinaa kerrottavana kyseisestä kaupungista.

  • Vastaa Laura huhtikuu 19, 2014 at 10:11

    Huikaisevan ihanan kuuloisia reissusuunnitelmia :) Mulle kumpikaan kohteista ei oo entuudestaan tuttu, mutta molemmat ja erityisesti Istanbul kiinnostaisivat kyllä älyttömän paljon! Voit olla siis varma, että täällä ruudun takana tullaan seuraamaan tulevia matkoja silmä kovana… ;)

    • Vastaa Mari huhtikuu 20, 2014 at 23:14

      Huippua kuulla Laura! :) Ite oon kans aika onnesta ja innotuksesta soikeena täällä kun nuo kohteet on jo pitkään kiehtoneet ja vihdoin tuli mahdollisuus suunnata molempiin vielä tämän vuoden puolella (:

  • Vastaa Katja huhtikuu 19, 2014 at 10:55

    Mahtavia suunnitelmia ja ihania kaupunkeja!
    Istanbulissa lomailin parivuotta sitten syyslomalla ja silloinkin kelit olivat mitä mainioimmat, joten varmasti säät suosivat näin keväälläkin! :)
    Pidin Istanbulista paljon, se tunnelma oli jotain omaa luokkaansa – idän mystisyyttä, mutta samalla niin länsimaalaista. :D
    Jos nyt jotain voi sanoa niin suosittelen kiertelemään basaarikatuja ajan kanssa ja nauttimaan siitä fiiliksestä. Ei ollut yhtään sellaista ahdistavaa tungettelumeininkiä. Galatan tornista on hyvät näkymät ympäri kaupunkia, joten suosittelen sitä ehdottomasti jos näkymät kiinnostaa korkeammalta.
    Ja sitten kannattaa olla tarkkana turistiseuduilla Hagia Sofian, Sinisen moskeijan ja TopKapin palatsin lähettyvillä siellä on vaikka minkälaista kauppaajaa ja yrittäjää.

    Harmi, kun en ole ehtinyt blogiin kirjoitella Istanbul juttuja, sillä tämä lista vain jatkuisi ja jatkuisi.. :D Mutta siis ihan huippua tulevaa matkaa!!!

    • Vastaa Mari huhtikuu 20, 2014 at 23:23

      Kiitos Katja hurjan paljon noista Istanbulin vinkeistä! :) Just tuo idän mystisyys yhdistettynä länsimaisuuteen kiehtoo mua tosi paljon, ja basaarit ja mausteet jne…lista voisi jatkua vaikka kuinka pitkälle! Tykkään kans etukäteen vähän suunnitella mitä haluan tehdä paikan päällä, koska aikaa ei kuitenkaan ole loputtomiin ja siksi on kiva saada näitä kävijöiden täsmävinkkejä minne kaupungissa kannattaa suunnata :)

  • Vastaa Amanda huhtikuu 19, 2014 at 13:16

    Huippua! Mua jäi vähän harmittamaan, etten koskaan hyödyntänyt tota tarjousta… Mutta Istanbul on tuttu, pari riviä kirjottelin joskus bloginkin puolelle. :)

    • Vastaa Mari huhtikuu 20, 2014 at 23:25

      Mäkin emmin melkein liian pitkään sen Iberian tarjouksen kanssa, ja aika hilkuille meni että vielä ylipäätään kerkesin saada sen! Ja pitääpä mennä tutkimaan sun blogin puolelle Istanbulin juttuja :)

  • Vastaa Teea huhtikuu 19, 2014 at 23:37

    Vautsi, hienoja kohteita! Hienoa, että tartuit tarjoukseen, eipä tullut lennoille paljoa hintaa :). Istanbulissa olen itse käynyt, mutta se oli sellainen vuorokauden välilasku, jonka aikana tuli vain käveltyä siellä täällä. Mitään vinkkejä ei siis valitettavasti ole antaa.

    • Vastaa Mari huhtikuu 20, 2014 at 23:41

      Tuo tarjous vaan heitettiin niin houkuttelevana yhtäkkiä nenän eteen, että lopulta tunne voitti järjen aivan 6-0! :) Ja muistan lukeneeni joskus jostain matkablogista, että jo pelkän Istanbuliin laskeutumisen perusteella paikka kuulemma vaikutti kuin tuhannen ja yhden yön satukaupungilta. Sillä mielikuvalla siis mennään… :)

  • Vastaa Sukellus Asiaan huhtikuu 20, 2014 at 14:10

    Se jotenkin kummasti helpottaa kun saa liput varattua ja on jotain mitä odottaa. Meillä sukelluskoulu Nha trangissa instructor kurssia vaille valmis jo likipitäen 4kk täällä täynnä. Hinku päästä tienpäälle…

    • Vastaa Mari huhtikuu 21, 2014 at 00:03

      Ihan totta, aina kun on lennot varattuna voi jotenkin hengähtää hetkeksi helpotuksesta, kunnes sitten lähtöpäivän lähestyessä iskee se varsinainen lähtöpaniikki :) Ihan mieletöntä kun ootte kohta valmiita sukellusopettajia, vaikka uskon että liikkeelle lähteminen voi 4kk jälkeen jo poltella!

  • Vastaa Annika huhtikuu 22, 2014 at 15:01

    Mahtavaa, että sulla on jo tälläset reissusuunnitelmat pulkassa!

    Istanbul ei ole mua vakuuttanut, kaikki mielikuvat tuhannen ja yhden yön mystiikasta on kyllä olleet kaukana omia kokemuksia.. kolme pikavisiittiä jo takana ja joka kerta on jäänyt vähän pettynyt ja petetty olo. Tämä vain varoituksena, että kannattaa tosiaan ottaa asioista selvää ennen matkaa. Ite tuppaa tuo suunnittelu ja asioista selvittely jäädä sitten itse kohteeseen, joten ehkä olis matkat sujuneet paremmin, jos olis etukäteen selvitellyt juttuja paremmin :)
    Istanbulin matkakuumetta nostattessa suunnittelen seuraamaan näitä Minen mahtavia juttuja ja etenkin kuvia kyseisestä kaupungista!

    Riosta olen kuullut paljon hyvää, joten varmasti ihan huippupaikka lokakuun aurinkopyrähdykselle. En osaa antaa mitään vinkkejä, kun olen itse pelkästään lentokentällä käynyt. Suosittelen kyllä kaikkien korujen jättämistä kotiin, kaverilta vietiin ohut kultakoru rannalla suoraan kaulasta. Mutta kyllä siellä varmasti maalaisjärjellä pärjää, aivan kuten muuallakin :)

    • Vastaa Mari huhtikuu 23, 2014 at 17:33

      Kiitos Annika paljon näistä vinkeistä, pitääpä mennä tutkimaan tuota vinkkaamaasi blogia! Mäkin koitan olla haaveilematta liian ruusuisia mielikuvia kummastakaan kohteesta, vaikka välillähän se haaveilu vähän siihen puoleen meinaa kääntyä.. :) Varoituksen sanat otan kyllä ihan tosissani ja näyttävät korut jääkin ihan suosiolla kotia – Väli-Amerikan reissullakin tuntui pärjäävän, kun näytti mahdollisimman paljon siltä, ettei mukana ole mitään varastettavaa (vaikka bikinialaosat lähtikin kaikesta huolimatta pitkäkyntisen matkaan!).

      Tämä on nyt varmaan eka kerta, kun oon tehnyt reissusuunnitelmia näin pitkälle kuuden kuukauden päähän, mutta ajatus Rion lämmöstä lokakuussa antaa niin paljon virtaa tulevaan! Ja onneksi kohta on kesä täällä Suomessakin \o/

    Vastaa