Pallontallaajat.net
Valikko
Suomi

After Work @ SEA LIFE Helsinki

maaliskuu 18, 2014

sea01

Olen keskellä trooppista sademetsämäistä viidakkoa, jossa kirkkaat vesilähteet virtaavat ja melkein kuulen papukaijojen äänet ja näen mielessäni kolibrien pyrähtelevän ympäriinsä. Jostain puisen sillan takaa ilmestyy hymyilevä merirosvo, joka iloisen reippaasti toivottaa meidät tervetulleiksi.

sea02

sea03

sea04

Hetkinen – missä nyt oikein oltiinkaan?

Tällä kertaa ei tarvinnut lähteä toiselle puolen maailmaa Väli-Amerikkaan asti, vaan Helsingin Linnanmäen yhteydessä toimivaan SEA LIFE -merimaailmaan. Muutaman muun matkabloggaajan kera meidät oli kutsuttu SEA LIFEn oman blogin julkistamistilaisuuteen sekä täysin uudelle After Work -kierrokselle tutustumaan eksoottisiin mereneläviin. Itse kierros kestää 30 minuuttia ja on suunniteltu nimenomaan aikuisille vierailijoille, esimerkiksi työporukoille sopivaksi. Mikäpä sen parempaa, kuin vaikkapa perjantain työpäivän päätteeksi suunnata merimaailman sykkeeseen hieman erilaiselle lonkerolle! ;)

sea18

Korvat höröllä kuunteleva vierailijaporukkamme. Oppaan vieressä tietoiskuihin keskittyy KAUKOKAIPUU matkablogin Marinella.

sea17

sea07

sea06

Nämä kellertävät, sulavan sulkamaiset, kasvillisuuteen erinomaisesti maastoutuvat otukset ovat itse asiassa pystypäin uivia kaloja!

sea08

sea15

sea13

Elämystunnelista löytyi myös Miikkulaisen blogin Miia fisuilmeineen… :)

sea14

…ja nähtävästi kaikenkarvaisia muitakin otuksia :)

sea16

Kaverille kans lonkeroa :)

sea11

Kutsuvierastilaisuudessa kilistelimme ja maistelimme pikkupurtavaa

Jos olette käymässä Helsingissä tai asutte siellä ja merimaailma kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti tutustumista SEA LIFEn mitä eriskummallisimpiin otuksiin. Eniten tarjonnasta saa mielestäni irti opastetulla kierroksella, jossa innostuneet oppaat paljastavat vierailijoille merimaailman saloja. Kierrokset suunnitellaan asiakasryhmän mukaan – voitte kuvitella, miten erilaista on kertoa kaloista 5-vuotiaiden päiväkotiryhmälle tai karskeille, vanhemman sukupolven merimiehille! Meidän kierroksemme esimerkiksi piti sisällään muun muassa pöyristyttävää tietoa kalojen parisuhde-elämästä :D

sea10

sea05

Hupaisa, merirosvoteemaan pukeutunut oppaamme Riku

Mielenkiinnolla jään myös seuraamaan SEA LIFEn tulevia blogipostauksia, joita voi jo nyt lueskella täällä.

sea09

sea19

Eng: I got an invitation among few other travel bloggers to explore SEA LIFE Helsinki and hear more about their new blog they have just recently published. If you are planning to visit Helsinki or already live there and are interested in sea life, I would highly recommend you to visit this attraction full of maritime atmosphere!

Saatat myös pitää näistä

6 Kommenttia

  • Vastaa Kaukokaipuun Nella maaliskuu 18, 2014 at 19:44

    Superhienoja kuvia! Ja oli tosi kiva nähdä sua edes pikaisesti, pitkästä aikaa. Nähdäänkö me uudestaan torstaina?! :)

    • Vastaa Mari maaliskuu 18, 2014 at 21:03

      Kiitos Nella! Oli tosiaan huippua nähellä ees vähäsen :) Mua harmittaa kun en pääse paikalle torstaina, rakas ystäväni joka käy ehkä kerran vuodessa Helsingissä on juuri samana iltana täällä. Pyysin jo Inkaa briiffaamaan mua jälkikäteen kaikesta olennaisesta asiasta mistä jään paitsi. Mut pitäkää kivaa munkin edestä, ja toivottavasti tavataan pian jonkun muun tapahtuman yhteydessä :)

  • Vastaa Annika - Tarinoita Maailmalta maaliskuu 19, 2014 at 03:07

    Aika hauskan oloinen paikka! Kävin Australiassa samantyyppisessä paikassa ja tuollaisen tunnelin läpi kävely oli aivan jännä kokemus haiden (pienien) uidessa pään yli…! Ehkä tää pitää laittaa seuraavalle Helsinki-reissulle listalle :)

    • Vastaa Mari maaliskuu 19, 2014 at 08:39

      No ehdottomasti! :) Tuossakin tunnelissa meni haita pään yläpuolella, ja ylipäätään koko paikka on hienon merihenkisesti rakennettu kokonaisuus. Muista maista oon käynyt merimaailmassa ainoastaan Genovan Akvaariossa, jossa en meinannut päästä yli pikku pinguista, jotka sukelteli ympäriinsä <3

  • Vastaa Anna Koskela maaliskuu 21, 2014 at 18:56

    Mä käyn tuolla kerran vuodesssa poikien kansa. Itse voisin ihailla tuntikausia kaloja, merihepoja ja meduusoja. Pojat yleensä kiihdyttää loppua kohden ja yrittää saada mut myöntymään myös Linnanmäen käyntiin.

    Yksi parhaimmista akvaarioista on muuten Lissabonissa ( Singapore on tinen hyvä). Monia, monia on tullut katsastettua, mutta se on kyllä huippu.

    • Vastaa Mari maaliskuu 22, 2014 at 11:22

      Mäkin mietin, että pian 5-vuotiasta kummityttöä ois kiva viedä tuonne ihastelemaan mereneläviä, ja itseäkin jäi vielä kiinnostamaan moni asia siellä. Tuo kierros mikä tehtiin oli loppuunsa melko nopea ja ens kerralla pitääkin tutkia paikkaa ihan ajan kanssa.

      Kiitos tuosta Lissabonin akvaario-vinkistä, kurkkasin nopsaan niitten sivuja ja sieltähän löytyy nähtävästi myös kilppareita! Ehdottomasti täytynee käydä tuolla joskus kun sinne päin käy matka! :)

    Vastaa