Pallontallaajat.net
Valikko
Uncategorized

Blogihaaste

marraskuu 17, 2013

Sain tässä jokin aikaa sitten Finnworld -blogin Katilta tällaisen haasteen, kiitos Kati!

1. Kerro pari asiaa itsestäsi ja päiväsi kulusta. Liitä kuva.
2. Vastaa haastajan kysymyksiin, jos se tuntuu mukavalta.
3. Muuta haastetta mieleiseksesi.
4. Keksi kymmenen kysymystä tai vaikka enemmänkin jos haluat.
5. Haasta mukaan bloggareita, joiden blogeja luet

 

Pari asiaa minusta:

– Olen aika herkkä asian kuin asian suhteen – innostun helposti, nauran helposti, kilahdan myös suht helposti mutta toisaalta lepyn myös nopeasti, kun en halua tuhlata positiivista energiaani hermoamiseen tai mököttämiseen.

– Ikävöin aika ajoin kotiin Kajaaniin, ja olen silloin tällöin alkanut romantisoimaan pikkukaupunkielämää. Vaikken ole varma, pystyisinkö enää oikeasti asumaan pienemmässä paikassa, on Kajaaniin reissaaminen vanhempia ja kavereita näkemään aina yhtä ihanaa ja maisemanvaihdos virkistävää. Joulua ootellessa! <3

– Oon viime vuosina ymmärtänyt, ettei kaikkien tarvitse elää saman kaavan mukaan, ja se on ihan ok. Ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa elää, eikä yksikään elämäntavoista ole toistaan parempi. Tärkeintä on, että on tyytyväinen omiin valintoihinsa, jos on voinut sellaisia tehdä.

Pari asiaa päivästäni:

– Ihanan rauhallinen lauantaiaamu valkeni marraskuisen kuulaan aurinkoisena. Rakastan herätä auringonpaisteeseen vapaapäivänä ilman minkäänlaista kiirettä, ja toivoisin, että tälläisia aamuja olisi useammin.

– Suuntasin Ravintolapäivän kunniaksi Hakaniemeen, jossa pop-up -ravintola Pizzeria Sotto il Ponte oli täydessä vauhdissa paistamassa suussasulavia pizzoja puulla lämpiävässä kiviuunissa, joka oli aivan mieletön viritelmä Hakaniemen sillan alla! Jonoa oli tunteroisen verran kun sana oli ilmeisesti kiirinyt, mutta makuelämys oli taatusti kaiken odottamisen arvoinen. Onneksi oli nätti keli, auringonlasku, joka vaihtui odotellessa täysikuuksi heijastellen Hakaniemen rantaa.

ravintolapaiva

Ravintolapäivänä välittyy urbaani yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen

– Kotiin päästessä totesin sulakkeen palaneen, eikä vaihtosulaketta tietenkään ollu. Mukava oli lähteä metsästämään uutta lauantai-iltana kuuden jälkeen, kun lähikaupat on ainakin melkein auki… Sain uuden sulakkeen kuitenkin viimein paikoilleen iskän kultaakin kalliimpien puhelinneuvojen välityksellä! :)

 

Kysymykset:

1. Elämäsi rankin kokemus?

Aika henkilökohtainen kysymys. Tämä blogi on mulle positiivisuuden paikka, jossa jaan hyviä ja itseäni inspiroivia asioita, ja siksi en halua täällä alkaa julkisesti ruotimaan elämäni rankimpia kokemuksia. Niitä on ollut viime vuosina, tänä syksynä myös, mutta koitan ajatella, että ilman niitä en olisi tässä missä nyt oon, vahvempana ja onnellisempana.

2. Millaisia blogeja luet?

Luen enimmäkseen – yllätys yllätys – matkailuaiheisia blogeja, mutta seuraan myös satunnaisesti muita lifestyleblogeja, joissa käsitellään esimerkiksi kosmetiikkaa, muotia ja musiikkia. Yksi suosikeistani on esimerkiksi Laura de Lille, Pariisissa muotimarkkinointia opiskelleen ja nykyään New Yorkissa asustavan, suomalaisen Lauran muotia, matkailua ja järkevää kuluttamista sivuava blogi. Aina välillä on melkein vaikeaa seurata muita aivan mahtavan oloisia blogeja, joissa bloggaajan elämä on saatu kuulostamaan olevan kuin suoraan jostain elokuvan käsikirjoituksesta! Vaikkei todellisuus ja koko totuus välttämättä ole sitä miltä se blogisivuilla ja kuvissa näyttää, tunnen toki pienen nipistyksen itsessäni ja mietin, millä lailla voisin kehittää omaa blogiani paremmaksi. Pyrin kuitenkin siihen, etten liikaa vertaile Marimentea muihin, vaan keskityn enemmän omaan juttuuni, toki muiden bloggaajien uusia tuulia samalla haistellen ja ihastellen :)

hakaniemi

3. Kesän 2013 kaunein muistosi?

Vantaanjoen varren laituri, usvainen kesäyön maisema ja rauhoittava hiljaisuus. Alicia Keysin Flow-festareiden keikan fiilistely Sörnäisten sillalla tanssien. Virkistävät tyttöjenillat Nurmijärvellä. Sori, tuli kolme, vaikka kysyttiin kauneinta. Ilmeisesti oli hyvä kesä!

4. Suosittele lomakohdetta, jossa olet käynyt.

Apua, tämä riippuu niin ihmisestä mitä kukin haluaa lomaltaan. Mutta yleisesti voisin suositella esimerkiksi Venetsiaa Italiassa jokaiselle ainakin kerran elämässä. Etenkin karnevaaliaikaan muutoin vähän unelias kanaalikaupunki herää henkiin, mutta myös matkailukausien ulkopuolella sieltä löytyy tiettyä tunnelmaa, mitä en ole kokenut missään muualla. Venetsian kiinnostavuutta kohteena lisää luonnollisestikin myös se, että 118 saarelle rakennettu kaupunki vajoaa jatkuvasti, vaikka joidenkin tutkimusten mukaan tätä olisi saatu jokseenkin estettyä. Kuka tietää, vaikkei Venetsiaa enää tulevaisuudessa ole ollenkaan olemassa?

STP61341

Sen verran kapeat on kanaalit, että kelpaa juoruta vastapäänaapurin kanssa :)

5. Mitä harrastat?

Krhöm, haluaisin hirveästi laittaa tähän, että kirjoittamisen ja lukemisen lisäksi tanssia, mutten totta puhuen ole tänä syksynä saanut itseäni yhdellekään reggaeton- tai dancehall reggae-tunnille! Vetoan työrytmiin ja muihin keksittyihin tekösyihin, hiihtää ne selittäjätkin. Ehkä ois tarve jonkinmoisille Uuden Vuoden lupauksille kohta puoliin – joista voin sit löytää jälleen porsaanreiän ja höynäyttää lähinnä itseäni.. :P

6. Suurin toteutumaton haaveesi?

Haluan vielä jonain päivänä (jälleen) asua ulkomailla. En haluaisi taantua siihen ajatukseen, että Suomessa on kaikki periaatteessa hyvin, koska silti mussa pieni ääni aina välillä muistuttaa, että miksi tyytyä vähempään, mitä voi saada? Miksi ei kokeilla jotain muuta, jos yhtään tuntuu siltä? Aina maailmalta pääsee tänne takaisin, jos tulee toisiin aatoksiin. Enemmän jäisi kaduttamaan, jos ei edes yrittäisi. Eli toisin sanoin suurin kysymyshän on – mikä estää?

7. Lempiravintolasi?

Helsingissä tykkään hirveästi Santa Féstä, se on sopivan tunnelmallinen, hämyinen ja meksikolaistyyliin sisustettu. Niin ja ruoka on aivan suussasulavaa myös! Näin Kajaanista tulleena on pakko myös mainita, että tykkäsin tosi paljon Aspendoksesta, sillon kun se vielä oli siellä – ne kana- ja lammasvartaat! <3

santafe

Santa Fé ja suuret kynttilät tequilapulloissa

8. Minkä kirjan olet lukenut viimeksi?

Sain just loppuun jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovicin elämänkerran, jota mulla kestikin lukea, no, jokseenkin pitkään, kuten vähän kaikkia muitakin kirjoja, joissa ei varsinaista juonta ole. Tykkäsin kovasti, miten rehellisesti kirjassa kuvataan Zlatanin itsepäistä, periksiantamatonta ja hieman diivailevaa luonnetta hänen omin sanoin, kuitenkin niin, että siitä jäi positiivinen mielikuva. Tällä hetkellä mulla on menossa Bill Brysonin Down Under-matkakuvaus Australiasta, jossa saattaa myös kestää jokunen tovi…

9. Mihin maahan matkustaisit, jos sinulla olisi mahdollisuus matkustaa minne haluat?

Tällä hetkellä meillä on kaverin kanssa suunnitteilla reissu, joka kyllä pitkälti kaavailee just niitä maita, mihin tällä hetkellä haluan. Pidettäköön kohteet toistaiseksi vielä salaisuutena, mutta niiden lisäksi oon tällä hetkellä innostunut esimerkiksi Singaporesta, koska se on monen kulttuurin kohtauspaikka ja koko minimaalinen maa on samalla yksi kaupunki. Ja jos joskus vielä toivun täysin Meksiko-kuumeesta niin…. ;)

10. Mitä erilaista tulet tekemään tällä viikolla?

Noh, meinasin heittäytyä niinkin villiksi ja maistella Sumatra Mandheling -pavuista jauhettua kahvia. Kerron sit onko hyvää. //EDIT: Postauksen julkaisuhetkellä toimitus oli jo päässyt erikoisen, hiukkasen savunmakuisen ja miehekkään (?) kahvin makuun. Tuli vähän mieleen nokipannukahvit nuotiolla. Kokemus oli sen verran hämmentävä, että asia vaatii selkeästi lisätutkimuksia ja paria kahvikupposta lisää.

vintage coffee shop sign 3

11. Minkä elokuvan/teatteriesityksen olet katsonut viimeksi?

Oon tosi huono elokuvien katsoja, olipa kuinka mielenkiintonen leffa sitten kyseessä niin oon aika mestari nukahtamaan kesken kaiken :P En ees seuraa mitä leffateattereissa on nykyään meneillään ja mun kanssa on varmaan varsin mielenkiintosta koittaa keskustella elokuvista. Mutta jos nyt jotain yritän vastata tähän, niin rakastan Kajaanin kesäteatteria, jonka ajankohtaiset ja yhteiskunnallisesti kantaaottavat aiheet usein liippaa lähelle omaa ajatteluani. Muun muassa Housut pois, Valot pois ja Suuri Jenkkanäytelmä olivat aivan huippuja, mukaansatempaavia ja samalla puhuttelevia kannanottoja!

12. Paras tapa viettää viikonloppua?
Ystävien näkeminen, yhdessä iltaa istuminen, kuulumisten vaihtaminen ja aamutunneille tanssahteleminen!

13. Unelmiesi asuinpaikka?

Tähän voin rehellisesti sanoa, etten tiedä vielä, minne oikeasti haluaisin asettua asumaan pysyvämmin. Helsinki tuntuu hyvältä nyt, mutta en välttämättä koe tarvetta suunnitella elämää kokonaan tänne, viitaten 6. kysymyksen vastaukseen ulkomaankaipuustani. On monen monta paikkaa, minne haluaisin matkustaa, mutta eri asia on ulkomailla pitempään asuminen. Arki tulee vastaan joka tapauksessa jossain vaiheessa siellä auringossa palmupuun katveessakin, joten koitan olla rakentamatta turhan höttöisiä pilvilinnoja. Totuus on kuitenkin se, että oon jo useamman vuoden pohtinut, etten kestä Suomen kuuden kuukauden talvea, pimeyttä ja kylmyyttä, vaan tarvin sitä aurinkoa. Tuntuu vähän, että elämästä liian iso osa menee hukkaan, jos suurimman osan vuodesta joutuu vain odottamaan kesää, joka on täällä aivan ihana mutta aivan liian lyhyt.

auringonnousu

Taivas löi miltei tulta eräänä aamuna tällä viikolla

14. Jos sinun pitäisi elää vuosi ‘autiolla saarella’, ketkä 9 muuta ihmistä ottaisit mukaasi ja miksi?

Tän kyssärin piti ilmeisesti korvata kysymys 8., mutta koska jo kerkesin vastailla siihen (niin mitkä blogihaasteohjeet..?) niin vastailen vielä tähän ylimääräisenä kysymyksenä. Ottaisin mukaan muutaman läheisimmän ja samanhenkisen ystävän, joiden kanssa voisi huoletta kuvitella viettävänsä vuoden keskellä ei mitään. Lisäksi ottaisin mukaan jonkun, joka osaa soittaa kitaraa, että voidaan laulaa nuotiolauluja rannalla kun aurinko laskee. Ja noiden lisäksi toisin myös Zlatanin, Ismo Leikolan ja Jack…anteeksi KAPTEENI Jack Sparrow’n joukkoon kirjavaan. Ai miksikö… :)

Nyt kun olen enemmän tai vähemmän saanut tämän haasteen kunnialla kasaan, niin heitänkin sen seuraavaksi Tarinoita Maailmalta -blogin Annikalle! :) Mennään muuten noilla samoilla kysymyksillä, mutta vaihtaisin ensimmäisen kysymyksen:

1. Mitkä ovat olleet tämän vuotesi kohokohtia?

Leppoisaa sunnuntai-iltaa kaikille ja reipasta alkua tälle viikolle!

 

Tätä postausta kirjottaessa soi:

Sanni – Me ei olla enää me

Jenni Vartiainen – Minä ja hän

Ellie Goulding – Burn

Ewe – Älä omista mitään

Yann Tiersen – Amelie Sountrack

Saatat myös pitää näistä

2 Kommenttia

  • Vastaa Annika marraskuu 17, 2013 at 20:18

    Jee, kiitos haasteesta! Just tässä mietiskelinkin tulevia aiheita blogiin ja tässähän se tuli vastaus kuin apteekin hyllyltä -Kiitos ja kumarrus :) Hienosti tiivistetty tuo, että on tärkeintä, että on itse tyytyväinen valintoihinsa, vaikka ne eivät niitä “perinteisiä” valintoja olisikaan.

    Ja voi Venetsia. Kaksi visiittiä jo takana, mutta vieläkin menisin takaisin -Seuraavalla kerralla talvikarnevaalien aikaan!!

    • Vastaa Mari marraskuu 18, 2013 at 08:39

      Olepas hyvä, kiva että oli mieluinen haaste! :)

      Mä voisin kans lähteä vielä vaikka kolmannen ja neljännenkin kerran Venetsiaan – esimerkiksi kanaaliajelu on vieläkin kokematta ;)

    Vastaa