Pallontallaajat.net
Valikko
Uncategorized

Manhattanin blondit

tammikuu 22, 2013

New Yorkin reissua suunnittelevan ei missään nimessä tarvitse olla Roope Ankka nauttiakseen suurkaupungin sykkeestä. Esimerkiksi tammikuussa kaupungissa on vähemmän matkailijoita kuin kiireisimpinä kesän lomakuukausina, joten lentojen ja hotellien hinnat on huomattavasti alhaisempia tähän aikaan vuodesta. Lisäksi tammikuussa on myös New Yorkissa sangen houkuttelevat alennusmyynnit :)

Meillä oli majapaikkana The Pod 39 Hotel Manhattanin Midtown-kaupunginosassa. Hotellin huoneet on varustetasoltaan ihan perusluokkaa, jos ei kaipaa ylimääräistä luksusta elämiseen. Hotellissa oli kiva kattoterassi 17. kerroksessa sekä tunnelmallinen latinoamerikkalaishenkinen aulabaari. Sijainnin puolesta hotelli oli oikein passelilla paikalla – useimmat New Yorkin nähtävyydet oli kävelymatkan päässä, ja mikäs sen rattoisampaa kuin kävellä talviaurinkoisilla kaduilla Starbucks-kahvimukit kourassa hyvässä seurassa kohti Rockefeller Centerin näköalatasannetta tai Macy’s-ostoskeskusta :)
Reissuleidit ja tuliset The Traveler-drinkit vimeisenä iltana

Vaikka tammikuussa voi välillä puhaltaa vilpoinen viima, ei lämpötila koskaan laskenut juurikaan alle nollan ja parhaimmillaan oli lähemmäs +10 astetta lämmintä meidän visiitin aikana.
Toki kylmä sää karsii osan matkailijoista, mutta se tarkoittaa puolestaan sitä, että on vähemmän jonoa nähtävyyksiin, ravintoloihin, kauppojen sovituskoppeihin ja niin edelleen, eli kylmemmän kelinkin voi nähdä positiivisessa mielessä ;) En suoraan sanottuna haluaisi edes kuvitella, millainen ryysis täällä on esimerkiksi heinä-elokuun helteisillä ilmoilla!

Ruokailun suhteen New York on kulinaristin taivas maan päällä. Meille maistui isojen, muhkeiden ja edullisten pizza slice-palojen (2-3 dollaria) lisäksi muun muassa kiinalainen paistettu riisi kanan kera (8 dollaria) sekä riittoisat intialaiset kasvisannokset basmatiriisin ja naan-leivän kera (12 dollaria), jotka oli makumaailmaltaan melkein parasta mitä oon ikinä syönyt tähän mennessä.

Kiinalainen onnenkeksi, jossa on sisällä paperinen ennustus/mietelause
“Muistot tekevät meistä sen mitä olemme. Unelmat tekevät meistä sen mitä tulemme olemaan.”
Herkullinen intialainen ateria. (toim. huom. en ite sotkenut liinaa..)
Värikkäät cocktailit, me likes!
Taas vaihteeksi niin innoissaan kaikesta

Yksi New Yorkin ja koko maailman tunnetuimman symbolin, Vapaudenpatsaan katsastaminen onnistui meillä kätevimmin vesiltä käsin ilmaisella lautalla Staten Islandille. Alunperin ranskalaisten USA:lle lahjoittamasta patsaasta sai lautalta katsottuna erilaisen näkymän kuin itse patsaan juurella tököttämällä. Samalla ihailimme New Yorkin lähinnä pilvenpiirtäjistä ja muista korkeista rakennuksista koostuvaa taivaanrantaa.

Me varattiin päivän varotusajalla opastettu kävelykierros Free Tours by Foot -yritykseltä, jonka periaatteen mukaan kaikilla matkailijoilla kuuluu olla varaa tutustua kohteeseen paikallisen oppaan esittelemänä. Kierrokset on periaatteessa ilmaisia, mutta lopuksi oppaalle annetaan tippiä omantunnon mukaan, eli niin paljon kuin minkä arvoinen kierros omasta mielestä oli. Meidän opas Renée oli entinen lehdentoimittaja, kuusissakymmenissä, asui New Jerseyssä ja tunsi New Yorkin kuin omat taskunsa. Renée johdatti meidät läpi Sohon, Chinatownin ja Little Italyn alueiden, joilla kaikilla oli mielenkiintoinen historiansa ja jotka eivät varmasti olisi avautuneet meille yhtä hyvin, jos olisimme omin päin tutkineet näitä erikoisia kaupunginosia.

Sohon värikkäitä rakennuksia ja tyypilliset newyorkilaiset paloportaat
Little Italy, italialaisten aikoinaan asuttama alue
Suussasulavia italialaisleivonnaisia
Omaan suuhun pääty tämmönen ja nimi oli “Isabelle”
Oppaan suosittelema kiinalaisravintola, joka käytiinkin testaamassa. Maistui!

Mistä New Yorkissa sitten kannattaa maksaa? Rockefeller Centerissa sijaitsevalle Top of the Rock -näköalatasanteelle pääsee 25 dollarilla eli noin 20 eurolla (saatiin hotellilta lisäksi kahden dollarin alennuskupongit!). Se on 60. kerroksessa ja sieltä aukeaa henkeäsalpaava näköala koko Manhattanin ylle. Etenkin auringonlaskun aikaan ja pimeällä siellä voi nähdä kaupungin upean siluetin Empire State Buildingin värivalaistuksesta nauttien. Toinen henkeäsalpaava seikka on taas se, kun kamerasta loppuu akku juuri sillä hetkellä kun aurinko on vihdoin painunut mailleen ja olisi aika vangita kameraan tunnelmallisia yöotoksia… :P

Empire State Building hallitsee Manhattanin taivaanrantaa

Kaiken kaikkiaan New York on kaupunkikohteena tietysti aivan omaa luokkaansa ja ehdottomasti käymisen arvoinen ainakin kerran elämässä. Neljä kokonaista päivää oli juuri sopivasti aikaa shoppailulle ja tärkeimmille nähtävyyksille sekä kaupungin ilmapiirin yleiselle fiilistelylle. Pitempi aika olisi saattanut väsyttää nämä reissaajat jo vähän liikaa – huomioonottaen, että New York oli vasta reissun eka kohde! :)

Tätä kirjottaessa oon jo onnellisesti Kanadassa tunnustelemassa Ottawan talvea keposessa -17 asteessa ja luntakin täältä löytyy ihan mukavasti. Pian siis tulossa lisää Ottawan kuulumisia! :)

Saatat myös pitää näistä

2 Kommenttia

  • Vastaa Annika kesäkuu 8, 2013 at 17:09

    No niin, piti tulla fiilistelemään ;) Luin toissailtana omaa matkapäiväkirjaani ja liimailin muutamat muistoksi jääneet pääsyliput jne kirjan sivuillla ja olipa se kaupungin karttakin vielä tallessa :D

    • Vastaa Mari kesäkuu 10, 2013 at 08:19

      Oon kyllä ite kans niin ilonen että tuli pidettyä blogia tuon reissun aikana, niin tänne pääsee aina fiilistelemään mitä sitä tuli koettuakaan :) On ikävä etenkin tuota New Yorkin monipuolista ruokakulttuuria, reissuseurasta nyt puhumattakaan! ;)

    Vastaa